Lahjoita
Mun siivet eivät kanna vielä itsenäiseen asumiseen
Haastattelun pohjalta tekstiksi muokannut Maija Merimaa
“Olin alaikäinen, kun mä sitouduin mun ensimmäisten lasten isään. Se oli matkatöissä ja mä olin yksin lasten kanssa. Uuvuin ja masennuin. Me erottiin kun lapset olivat ihan pieniä. Lapset jäivät isänsä tykö asumaan.
Mä aloin elää elämättä jäänyttä nuoruuttani, käytin päihteitä ja mulla oli huonoja miessuhteita. Mä ajauduin ihan vääriin piireihin ja sain häätöjä. Sain vielä kolmannen lapsen, mutta olin niin väsynyt ja masentunut, etten mä herännyt edes sen itkuun. Vauva otettiin huostaan.
Aikaisemmin mä en pystynyt vielä asumaan tuetussa päihteettömässä yksikössä. Mä join, sain varoituksia ja jouduin aina lähtemään. Yritin itsenäistä asumista, mutta se alkoholi tuli aina takasin kuvioon.
Mutta nyt mä aloitin antabuksetkin ja kaikki. Tää on hyvä, että tää on päihteetön, se menis ihan hassuksi, jos täällä sais käyttää päihteitä. Mä haluan päihteetöntä elämää, mä haluan, että ne ei kuulu mun elämään. Mutta mä en vielä pärjää itsenäisesti, mä tarvitsen tukea.
Mä kärsin paniikkihäiriöstä ja mulla on vain vähän sosiaalisia kontakteja. Ei mulla oikeastaan ole kuin vain tää asumisyksikön henkilökunta ja yks naapuri, jonka kanssa ollaan toistemme tukena.
Mä oon vähän yksinäinen, mä haaveilen sydänystävästä. Toi mun kissa, joka nukkuu tuolla, on mun muru. Yksi harjoittelija on auttanut mua rakentamaan uudestaan suhteita lapsiini. Kirjottelen niille Facebookissa, lähennytään silleen vähitellen ja varovasti. Mun ei tarvitse kantaa niistä huolta, ne vanhemmat ovat jo lentäneet pesässä ja nuorimman on hyvä olla sijaisperheessään.
Mä viihdyn täällä erittäin paljon. On luontoa, oma rauha ja iloisia ihmisiä. Tykkään ostaa kirpparilta jotain ihanuuksia ja juoda kahvia ja miettiä mihin ne uudet jutut laittaisi. Vaikka tää on koti, niin jatkossa mä toivon, että kykenen hoitamaan omat raha-asiani, asumaan itsenäisesti ja olemaan ilman päihteitä. Ihan kokonaan ilman, kun ne ei anna mitään. Ja ehkä tekemään taas töitäkin.
Mä kyl uskon et se on vielä joskus mahdollista, vaikka mun siivet ei vielä kanna yksin.”