Sininauhasäätiö

Kaikki eivät jaksa valita - saati valittaa

Miten varmistamme laadukkaat palvelut myös niille ihmisille, jotka eivät itse pysty vaatimaan mitään?

Kaikki eivät jaksa valita – saati valittaa

Teksti: Päivi Kivelä

Päädyimme seitsemän vuotta sitten puolisoni kanssa vanhan talon omistajiksi. Lisälainaa kaihtaen olemme vähitellen itse remontoineet ja laittaneet taloa omannäköiseksi. Parissa vuodessa siitä piti tulla valmista. Remontin hidas eteneminen on kiikastanut useasti myös vaihtoehtojen paljouden keskellä uupumisesta. Ihania tapettikuoseja on aivan liikaa.

Asukkaan ääni -tutkimusta toteuttaessamme haastattelimme yli viittäkymmentä asunnottomuuden kokenutta ihmistä. Asumisyksiköiden asukkaina heidän valintansa eivät liittyneet tapettikuoseihin. Nykyisen asumismuodon ainoa vaihtoehto olisi usein ollut asunnottomuuden uusiutuminen, tuttavien nurkissa majailu, katu ja rappukäytävät.

Yksi asukas sanoo, että olen tyytyväinen tähän, koska täällä saa olla rauhassa, eikä tarvitse säikähtää hereille, niin kuin hississä tai porraskäytävässä nukkuessa. Toinen kokee, että jossain on asuttava, vaikka ajautuminen nykyiseen asuinpaikkaan on itselle merkki syvenevästä syrjäytymiskierteestä: Mä lähtisin täältä kiljuen pois, jos olis joku vaihtoehto. Pessimismi ja näköalattomuus lannistavat, kun omaa elämää koskevat valinnat eivät ole omissa käsissä.

Kolmas on kuntoutunut ja olisi valmis ottamaan askeleen asumisessa eteenpäin, mutta mistään muualta ei saa vuokra-asuntoa, johon olisi varaa. Mutta on edes joku katto pään päällä. En kai ole parempaa ansainnutkaan.

Yksilön valinnanvapaus on viime aikaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa saanut suuren painoarvon. Kuitenkin, kuten professori Teppo Kröger sote-reformista kirjoittaessaan toteaa, ei asiakkaan valinnanvapaus ole palveluiden järjestämisessä aina mikään autuaaksi tekevä itseisarvo tai laadun tae. Pienituloiset vanhukset ja vaikeassa elämäntilanteessa pitkään kamppailleet ihmiset ovat tottuneet tyytymään hyvin vähään – he eivät kykene vertailemaan palveluntuottajia tai valittamaan huonosta kohtelusta. He eivät yksinkertaisesti jaksa valita. Kun voimavarat vähenevät, moni ajattelee: Riittää kun saa edes jonkin palvelun. Kiitollinen olen tästä. Parhaansa nämä työntekijät yrittävät, mutta kun niillä on aina niin kiire. On niin monta autettavaa.

Vertailukohdat eivät myöskään ole kaikilla samat. Asunnottomuuden kokeneelle heikkolaatuinenkin asunto saattaa tuntua paratiisilta. Jos on viisi vuotta nukkunut autossa tai 30 vuotta veneen alla, ovat oma avain, vessanpönttö ja sänky outoa luksusta, joiden käyttöön totutellaan ajan kanssa. Uskomatonta – tässä asunnossa on seinät, katto ja suihku!

Miten varmistamme laadukkaat palvelut myös niille ihmisille, jotka eivät itse vaadi mitään?

Vähään tyytyvä asiakaskunta asettaa palveluiden tilaajien ja tuottajien toiminnan erityiseen eettiseen testiin. Varsinkin tiukan talouskurin ja kilpailutusten aikana houkutus laaturiman jatkuvaan laskemiseen kasvaa. Voisiko palvelut saada vielä vähän halvemmalla ensi vuonna? Saataisiinko henkilöstöstä vieläkin lisää tehoja irti?

Vastuu laadusta on loppupeleissä aina palveluntuottajalla. Jokaisen asukkaan ihmisarvoinen kohtelu on rima, jota ei saa alittaa.

Teksti on julkaistu 30.08.2016.

Kirjoittaja Päivi Kivelä, tutkija-kehittäjä, Sininauhasäätiö