"Yhteisö, johon jokainen voi tuntea olevansa tervetullut."

Kellarikirkko on matalan kynnyksen hengellinen yhteisö, jonne jokainen on tervetullut!
JAA

Sibeliuksenkadulla Töölössä paistaa aurinko. Kultaiset säteet heijastuvat ohiajavien autojen ikkunalaseista ja valaisevat kadulla kävelijöiden kasvot. Ruusulankadun ja Sibeliuksenkadun kulmassa monen katse kiinnittyy uuteen kylttiin. Sininauhasäätiön toimintatila Spotti on yhä tutulla paikallaan, mutta kellariin johtavan oven yläpuolelle on kiinnitetty iso sininen risti.

”Kellarikirkko on matalan kynnyksen hengellistä toimintaa”, kertoo Sininauhasäätiön pastori Pasi Marttinen. ”Me on otettu tämä ihan konkreettisesti, kun ollaan käytännössäkin ihan kynnyksettömiä!” Marttinen naurahtaa ja viittaa portaisiin, jotka johtavat Spotin alakertaan.

Pasi Marttinen on työskennellyt Sininauhasäätiössä pitkään ja tehnyt töitä niin asunnottomien kuin päihdetaustaisten asiakkaiden kanssa useita vuosia. Kun hän keväällä 2016 tarttui Sininauhasäätiön hengellisen työn puikkoihin, ei hän vielä arvannut mihin kaikkeen tehtävä häntä johtaa.

”Halusimme tuoda mahdollisuuden hengellisyyteen lähemmäksi sellaista asiakaskuntaa, joka ei välttämättä uskaltaudu mukaan muihin tarjolla oleviin kirkkoihin tai hartauksiin. ”

Keskiössä kunnioittava kohtaaminen

Sininauhasäätiö on yleishyödyllinen toimija, joka pyrkii vähentämään asunnottomuutta ja tukemaan arjen hallintaa haasteellisessa elämäntilanteessa tarjoamalla paitsi asumista ja asumisen tukea, myös ohjaamalla, neuvomalla sekä sosiaalisen työllistymisen polkuja rakentamalla. Asiakaskunta on monimuotoinen aina pitkäaikaisasunnottomista ja päihderiippuvaisista mielenterveyskuntoutujiin, työelämästä sivuun joutuneihin ja maahanmuuttajiin.

”Sininauhasäätiön perusidean mukaan uskomme, että jokaisella on oikeus tulla kohdatuksi kunnioittavasti. Se johtoajatus näkyy myös hengellisessä työssämme”, Marttinen tiivistää. ”Meidän asiakaskunta tulee mielellään tuttuihin paikkoihin ja kynnys lähteä jonnekin kauemmas tai ihan uusien ihmisten pariin voi monesti olla korkea.”

Aluksi Marttinen järjesti tilaisuuksia päiväkeskuksissa ja yksiköissä. Tarve omalle tilalle heräsi kysynnän kasvaessa. Toimintatila Spotissa vieraillessaan Marttinen päätti käydä tarkistamassa, millaisessa käytössä Spotin kellari oli.

”Tämä oli täynnä vanhaa varastotavaraa. Kävelin täällä ympäriinsä ja aloin nähdä tässä mahdollisuuksia. Tästä voisi pienellä budjetilla saada toimivan”, Marttinen muistelee.

Kun pomokin näytti vihreää valoa, käytiin tuumasta toimeen. Viereisen asumisyksikön aktiiviasukkaat ja Sininauhasäätiön vapaaehtoistyöntekijät riensivät avuksi tyhjentämään ja lajittelemaan varastotavaraa. Sitten siivottiin urakalla ja ryhdyttiin maalaamaan.

”Kaikki täällä on tehty yhdessä, talkoohengessä. Lisäksi kaikki kalusteet tulivat lahjoituksina. Myös soittimet. Yksi työntekijämme teki alttariseinään puisen ristin ja toinen maalasi graffitti-alttaritaulun.”

Tänne uskaltaa tulla

Kellarikirkossa on käytössä kaksi isoa huonetta, joissa järjestetään hengellisten tilaisuuksien lisäksi myös erilaisia vertaisuuteen perustuvia ryhmiä. Kaikki kiinnostuneet pääsevät mukaan kehittämään ja suunnittelemaan toimintaa. Vapaaehtoistehtäviä riittää niin musisoinnista ja juttelukaverin tehtävistä vaikkapa kahvinkeittoon, mainosten jakamiseen tai ruoka-avun hoitamiseen.

”Saamme lahjoituksena tänne leipää ja leivonnaisia. Aina tilaisuuden jälkeen saa jäädä kahvittelemaan ja juttelemaan. Kenelläkään ei ole kiire pois.”

Matalan kynnyksen Kellarikirkko on herättänyt kiinnostusta muillakin paikkakunnilla ja jopa ulkomaita myöten. Kellarikirkon ilmapiiri on kerännyt kiitosta.

”Kellarikirkon ytimessä on se, että jokainen on tervetullut. Halusimme rakentaa sellaisen hengellisen yhteisön, jonne jokainen voi ja uskaltaa tulla juuri sellaisena kuin on. Keskeneräisenä, repaleisenakin.”

Hyvän sanoman iltapäivät joka toinen lauantai, klo 16-18

Jumala kuulee -illat joka toinen tiistai, klo 17-18.30

OG-ryhmä keskiviikkoisin klo 15-17

Kellarikirkko, Sibeliuksenkatu 6 (kellaritaso), 00260 Helsinki

Teksti ja video: Sari Saaristo