Lahjoita
Hieman hämmentävin ajatuksin lähestyn klinikkaa koska tiedossani on, että klinikalla annetaan lääkkeenä heroiinia injektiona. Olen vuosien saatossa kuullut, että näitä klinikoita on muun muassa Hollannissa, Sveitsissä, Norjassa ja täällä Tanskassa. Muistan keskustelleeni sveitsiläisen sairaanhoitajan kanssa asiasta, ja hämmennyin, kun he kertoivat korvaushoitolääkkenä käytettävän sitä ainetta, mihin ihminen on riippuvainen. He siis antavat heroiinista riippuvaisille heroiinia ja kodeiinista riippuvaiselle kodeiinia.
Klinikan työntekijä on minua alhaalla vastassa ja menemme takakautta sisään. Samalla hän valottaa miksi käytämme näin salamyhkäistä reittiä. Tällä pyritään suojelemaan työntekijöiden yksityisyyttä. Jään myöhemmin miettimään keneltä yksityisyyttä suojellaan, asiakkailta vaiko ympäristöltä.
Sisällä minulle esitellään huone, jossa on kymmenen paikkaa. Nyt koronan aikana paikkoja on viisi. Turvavälien ansiosta asiakkaat ovat kuulemani mukaan selvinneet koronasta hyvin, eikä tartuntaryppäitä ole päässyt syntymään.
Asiakas tulee huoneeseen, missä hän pistää annoksensa itse tai henkilökunnan avustamana. Annos sisältää joko heroiinia tai slow morfiinia, joko suoneen tai lihakseen pistettynä. Täällä on skannerit, joilla hoitajat voivat skannata suonet näkyviin. Sama koskee lihakseen pistämistä eli skannataan sekin, ettei käy vahinko. Jos aine menisi suoneen, seuraisi yliannostuksen riski. Lihakseen pistettäessä annos imeytyy verenkiertoon huomattavasti hitaammin kuin suoneen injektoitaessa, eikä asiakkaan toleranssi mahdollisesti kestä tätä.
Tiloissa on aula, johon asiakkaat tulevat ja saavat numerolapun niin kuin meillä esimerkiksi apteekissa. Tällä hetkellä asiakkaita on 63. Samalla henkilökunta hieman katselee yleisvointia ja puhalluttaa muutaman, joiden tiedetään käyttävän alkoholia säännöllisesti. Promille rajana täällä on 0,5 ja jos se ylittyy, odotellaan hetki. Tässä eroamme Suomen käytännöstä tai ainakin niiden klinikoiden, jolla minä olen työskennellyt. Rajana on 0 eikä siitä jousteta. Odottelukin on Suomessa aika lailla pois suljettu, tai ainakin siitä tuli sanomista, jos näin kävi.
Te täällä yksilötasolla miksailette annoksia päivittäin, niinkö?
Kysyessäni mitä, jos huomaatte että ihminen on päihtynyt, mutta ei vaikuta humalaiselta? Kysellään mitä on käytetty ja voidaan esimerkiksi aluksi puolittaa lääkeannos ja seurata tunti vointia ja antaa loput lääkkeestä myöhemmin. Inhimillistä toimintaa, eikö? Täällä ei rangaista ihmistä, joka on hoidossa huume addiktionsa takia.
Paikan esimies ja johtaja kertovat, että annos on keskimäärin 3–4,5 ml kaksi kertaa päivässä ja iltapäivällä saa yöksi mukaan metadonia. Näin asiakas saa lääkkeensä kantamaan koko vuorokauden. Joskus annokset ovat jopa 8 ml annoksia, mutta harvoin. Jos ihminen esimerkiksi pistää lihakseen, voidaan osa lääkkeestä antaa heroiinia ja osa show morfiinia. Näin nousu on tasaisempi ja lääkkeen kantavuus pidempi.
Klinikan asiakkailla pyörii lomat ja lomalääkkeeksi he saavat metadonia. Heroiinia ei anneta klinikoita ulos.
Minulla pää pyörii ympyrää: te täällä yksilötasolla miksailette annoksia päivittäin, niinkö? Saan taas vastaukseksi, että kyllä. Edelleen inhimillistä, eikö? Teillä on täällä lääkäri joka päivä, eikö hänen työaikansa kulu näissä edestakaisin annosten veivailuissa? Minulle vastataan, ettei lääkäri näihin juurikaan puutu, ellei tehdä isoja muutoksia. Klinikalla on töissä sairaanhoitajia, sosiaalityöntekijöitä ja lääkäri sekä psykiatri kerran viikossa.
Miten käy, jos jättää tulematta lääkkeelle eikä ilmoita asiasta? Silloin asiakkaalle soitetaan ja sosiaalityöntekijä lähtee käymään asiakkaan luona varmistaakseen, että hän on kunnossa. Jos lääkkeeltä on pois useamman päivän, annosta pienenetään riippuen siitä, mitä on välissä käyttänyt.
Minulle herää muistoja omista kokemuksistani korvaushoidon työntekijänä, jolloin usein ajatuksiini hiipi mietteitä: miksi me rankaisemme näitä ihmisiä seulomalla heitä, puhalluttamalla heitä tai muutenkin olemalla vahva auktoriteetti heille? Voisiko tällainen Tanskan tapa toimia Suomessa? Vaikuttaisiko tämä asiakkaiden hyvinvointiin ja mielialaan kokea klinikka muuna kuin lääkkeenjakopaikkana, missä pitää ryhdistäytyä pelonsekaisin tuntein, että seulotaanko ja rankaistaanko minua?
Klinikan hoitoon pääsyn kriteerit ovat heroiiniriippuvuus ja täysi-ikäisyys.
Vaikuttaisiko tällainen toimintatapa henkilökunnan hyvinvointiin? Uskon vahvasti, että kaikilla olisi mukavampaa käydä töissä tai asioida klinikalla. Muistetaan kumminkin, että nyt puhutaan hoidosta, jonka tavoite ei ole lopettaa lääkitys, vaan tarjota ihmisille vaihtoehto kadulla käyttämiseen ja elämänlaadun parantamiseen. Tämä, jos jokin, on haittoja vähentävän työn ydintä.
Klinikan hoitoon pääsyn kriteerit ovat heroiiniriippuvuus ja täysi-ikäisyys. Mielenterveydellisten ongelmien täytyy olla hoidossa. Jonoa klinikalle ei kuulemma ole, koska usein tätä pidetään viimeisenä etappina ja johtajan mukaan addiktiosta halutaan päästä eroon. Miksi viimeinen etappi? Ehkä siksi, että täällä pitää käydä kahdesti päivässä, mikä tietenkin rajoittaa muuta sosiaalista elämää.
Jos hoitoon tulee jo aamulla, klinikalle voi jäädä hengailemaan vaikka koko päiväksi. Aamulla täällä on tarjolla puuroa, kahvia ja leipää. Täällä on kiva terassi, jolla voi hengailla ja poltella tupakkaa. Kannabista ei saa terassillakaan polttaa.
Kysyessäni yliannostuksista minulle kerrotaan, että käytössä on asteikko 1–6 ja tämän mukaan toimitaan. Täällä on happinaamarit, defibrilaattorit ja kaikki muu tarvittava yliannostusten varalta. Henkilökunta hoitaa pääosin kaikki yliannostukset klinikalla, sillä asiakkaat eivät halua sairaalaan. Haluttomuus mennä sairaalaan on ymmärrettävää, sillä tähän ihmisryhmään liittyy stigma, jonka he kohtaavat aina julkisessa terveydenhuollossa. kun lääke on saatu odotellaan keskimäärin 20 minuuttia ja seurataan vointia että kaikki on hyvin.
Palataanpa vielä taaksepäin: siis ettekö te seulo ollenkaan näitä ihmisiä? Vastaus on ei, miksi seuloisimme? Mihin se johtaisi? Kerron, että Suomessa se johtaa mahdollisesti lääkkeen eväämiseen siltä päivältä ja lomien menettämiseen. Tämä herättää tanskalaisissa ihmetystä. Rankaistaanko siitä, että lääkitsee itseään päihteillä? Juu näin meillä Suomessa.
Tanskalaiset kysyvät, että evätkö ihmiset juo alkoholia silloin tällöin, olivatpa hoidossa tai ei. Niinpä. Kaikesta kuulemastani ja näkemästäni tulee vahva vaikutelma siitä, että täällä on hyvä asiakkaiden olla hoidossa. Klinikalla huokuu se inhimillisyys ja kohtaamisen kulttuuri, mistä mielestäni näiden ihmisten kanssa työskentelyssä on kysymys. Kiitos Valmuen, tämä opetti taas minua paljon ja vahvisti fiilistäni, että tapani työskennellä ja kohdata tätä ihmisryhmää, on oikea.
Olen pelonsekaisin ajatuksin miettinyt, että mitä sitten, jos heroiini ja fentanyyli saavat jalansijaa meillä.
Palaan vielä Fixelancen perustaja Michael Olsenin pakeille miettimään, mitä me voisimme yhdessä kehitellä, jotta Tanskan hyvät käytännöt saataisiin jalkautettua Suomeen ja miten Suomessa hyväksi todettuja toimintatapoja voisi toteuttaa Tanskassa. Naloksoni on loputon väännön aihe, tarvitaanko vai ei, kuka tarvitsee ja kuka ei.
Palataanpa 1990-luvun loppuun. Terveysneuvontapiste Vinkit olivat saaneet kokeiluluvat jakaa neuloja ja ruiskuja. Yhtäkkiä olimme tilanteessa, jossa Helsingin Maunulasta kuului hälyyttäviä viestejä, että muutamalta suonensisäisten huumeiden käyttäjältä oli löytynyt HIV tartunta. Meni jokunen kuukausi, kun oltiin tilanteessa, että tartuntoja oli kymmeniä. Terveysviranomaiset olivat hätää kärsimässä, että millä ihmeellä tämä pysäytetään. Vastaus oli aika yksinkertainen: laitetaan puhtaita käyttövälineitä kadulle, ja runsaasti. Meni muutamia vuosia ja epidemia oli taltutettu. Näille ihmisille diakonissalaitos avasi Kluuviin HIV positiivisten käyttäjien palvelukeskuksen.
Mitäpä, jos emme olisi pilotoineet terveysneuvontapisteitä? Olisiko tämä käyttövälineiden jako ollut mahdollista? Tuskinpa, tai ainakin luparumbaan olisi mennyt niin paljon aikaa, että tartuntojen määrä olisi ollut moninkertainen.
Voisimmeko ajatella naloksonin kanssa samaa? Vielä, ja painotan sanaa vielä, meillä ei ole nopeita opiaatteja. Niitä on kyllä Virossa ja Ruotsissa, siis ympärillämme. Pelonsekaisin ajatuksin olen seurannut tilannetta ja miettinyt, että mitä sitten, jos heroiini ja fentanyyli saavat jalansijaa meillä. Uskon, ettei tämä meidän Subutex-sukupolvi selviä siitä kuivin jaloin. Opiaatti se on Subutexkin, mutta näiden nopeiden opiaattien kanssa vaihdetaan totaalisesti lajia. Sitten on vaikea reagoida nopeasti, jos tätä naloksoni-asiaa ei olla saatu ratkaistua.
Olsenilla on selkeä käsitys siitä, miten naloksoni-asia ratkaistaan: naloksoni hyväksytään käsikauppalääkkeeksi ja terveysneuvontapisteisiin jaettavaksi. Opiaattien käyttäjille annetaan koulutusta siitä, miten yliannostus tunnistetaan ja miten yliannostuksen ottanut lääkitään. Tanskassa koulutus toteutetaan sairaanhoitajan ja vertaistoimijoiden avulla.
Meillä on vuosien kokemus siitä, miten vertaistoimijoita voidaan ottaa toimintaan mukaan. Tässä olisi Sininauhallakin taas yksi osio lisää Verto-koulutuksiin. Helppoa kuin heinän teko.