Lahjoita
Nainen laittaa miehelle värikästä kirjaa, valokuva.

Sininauhasäätiön harjoittelija: historialliset rakenteet tulisi ottaa huomioon maahanmuuttaneiden kanssa

Globaalin kehitystutkimuksen opiskelija Julia Rauman on viettänyt syksyn harjoittelussa maahanmuuttaneiden toiminnan tiimissä. Harjoittelun aikana hän on pohtinut, miten globaalit valtasuhteet saattavat näkyä myös Suomessa tehtävän sosiaalityön kentällä.
JAA

Opiskelen viidettä vuotta globaalia kehitystutkimusta Helsingin yliopistossa, ja on ollut mielenkiintoista soveltaa kehitystutkimuksen tieteenalan keskeisiä diskursseja sekä paradigmoja käytännössä.

Kehitystutkimuksessa tutkitaan muun muassa globaalin pohjoisen ja globaalin etelän välisiä, kolonialismin ajalta pohjautuvia valtasuhteita, mihin liittyy myös ”valkoisen miehen taakan” konsepti. Harjoitteluni aikana olen pohtinut esimerkiksi, miten tämä konsepti tulisi huomioida kohtaamisissa globaalista etelästä tulleiden ihmisten kanssa, kun varsinainen työ tapahtuu globaalissa pohjoisessa.

Rudyard Kiplingin kirjoittama Valkoisen miehen taakka on alun perin 1899 julkaistu runo, jonka idea on, että valkoinen ihminen on sivistynyt ja täten moraalisesti velvollinen sivistämään ei-valkoisia ihmisiä sekä kehittämään heidän yhteiskuntiaan kolonialismin kautta. Ei-valkoiset ihmiset on nähty historiassa villeinä barbaareina, jotka ovat puoliksi lapsia ja puoliksi paholaisia.

Historia luo jatkumoita nykypäivään.

Valkoisen miehen taakkaa on käytetty oikeutuksena raakaan vallankäyttöön globaalissa etelässä, ja nykypäivänä globaali kehitystutkimus pyrkii tiedostamaan nämä kolonialismiin pohjautuvat vinoutuneet valtasuhteet. Kansainvälisesti esimerkiksi kehitysapu pyritään toteuttamaan tavalla, jossa projekteja ei aseteta ylhäältä päin, vaan keskiössä ovat kansallinen omistajuus, liittolaisuus, harmonisointi, osallisuus sekä yhteinen vastuu.

Tämä diskurssi on herättänyt minussa ajatuksia myös samankaltaisten periaatteiden toteutumisesta Suomessa maahanmuuttaneiden kanssa työskennellessä. Vaikka nykyään yleisesti ajatellaan ihmisoikeuksien kuuluvan jokaiselle, ja ei-valkoisiin ihmisiin ei suhtauduta enää onneksi samalla tavalla kuin kolonialismin aikana, tämänkaltainen historia luo jatkumoita myös nykypäivään.

Tämän voi huomata esimerkiksi median representaatiosta sekä julkisesta keskustelusta, jossa maahanmuuttaneet putoavat usein kahdenlaisiin kategorioihin: joko he ovat yksiselitteisesti harmia aiheuttava taakka yhteiskunnalle tai sitten he ovat pelastuksen tarpeessa olevia poloisia. Olen omassa työssäni huomannut, että sosiaalialalla maahanmuuttajien kanssa työskenteleminen vaatii tämänkaltaista pohdintaa sekä meihin vaikuttavien ajatusmallien tiedostamista.

Asiakas on kuitenkin oman elämänsä asiantuntija.

Uuteen maahan muuttaessa, kielitaidottomana saattaa helposti tipahtaa autettavan uhrin asemaan, jolloin tasavertainen vuorovaikutus on hankalaa. Toki sosiaalialan työssä asetelma on, että asiakas on autettava osapuoli ja työntekijä on auttava osapuoli, mutta on kriittistä, ettei asiakasta esineellistetä yksiselitteiseen uhrin asemaan, vaan tiedostetaan myös tämän oma toimijuus. Usein hyvääkin tarkoittava tarve auttaa saattaa sysätä maahanmuuttaneen asiakkaan ahtaaseen sivistystä sekä pelastusta kaipaavaan rooliin, jolloin tasavertaisen jaetun ihmisyyden rajat hämärtyvät.

Maahanmuuttaneet ovat kuitenkin monimuotoinen ryhmä täynnä yksilöitä ja omanlaisia elämän polkujaan. Näiden sitkeiden rakenteiden purkaminen ei ole helppoa, mutta sitä voi edistää omassa työssään: maahanmuuttaneiden kanssa työskennellessä on tärkeää olla sensitiivinen siinä, ettei aseta itseään asiakkaiden yläpuolelle ja tee päätöksiä heidän puolestaan. Olennaista on siis se, miten auttamistyötä tehdään. Asiakas on kuitenkin oman elämänsä asiantuntija, joten työntekijän tulee tiedostaa millaisilla tavoilla oman aseman myötä tulevaa päätäntävaltaa käyttää asiakkaan elämää koskevissa asioissa.

Suomen kontekstissa yksi epätasa-arvoisia valta-asetelmia purkavista sosiaalialan käytännön työn periaatteista on dialogisuuden käsite. Dialogi on tasa-arvoinen sekä rakentava keskustelutilanne, jonka toteutumisen kannalta olennaisia asioita ovat esimerkiksi vastavuoroisuus, tasavertainen kohtaaminen sekä toisen ihmisen aktiivinen kuuntelu. Sosiaalialan työssä dialogisuus on erityisen tärkeää, jotta voi kohdata ihmisen omana itsenään ja huomioida tämän erityiset tarpeet. Maahanmuuttaneiden kohdalla dialogisuus ei aina kuitenkaan toteudu.

Olisi tärkeää, että maahanmuuttaneet kokisivat tulleensa kuulluiksi ja kohdatuiksi omina yksilöinään.

Monilla maahanmuuttaneilla, kuten kaikilla ihmisillä, on erilaisia toiveita ja haaveita siitä, mihin suuntaan viedä elämäänsä. Ymmärrettävästi esimerkiksi resurssien vähäisyyden vuoksi monissa maahanmuuttaneiden palveluissa lähestymistapana on, että tapaamisissa lähinnä täytetään erilaisia hakemuksia ja hoidetaan käytännön asioita. Tämänkaltaisissa tilanteissa vastavuoroiselle dialogille jää vähän tilaa. Suomen yhteiskunnallinen järjestelmä on byrokraattinen, ja maahanmuuttaneet kiertävät usein paikasta toiseen, missä asioita hoidetaan heidän puolestaan. Tämä saattaa tuntua passivoivalta ja herättää tunteita siitä, ettei elämä ole omissa käsissä.

Olisi tärkeää, että maahanmuuttaneet kokisivat tulleensa kuulluiksi ja kohdatuiksi omina yksilöinään asiakastapaamisissa ja että heidät nähtäisiin tasavertaisina ihmisinä. Sosiaalialalla työskentelevillä on varmasti tavoitteena, että näin kävisi, mutta käytännössä se ei ole helppoa. Maahanmuuttaneiden kohdalla kommunikaatiota saattaa haastaa kielimuuri, minkä lisäksi Suomen poliittisessa ympäristössä ja julkisessa keskustelussa maahanmuuttaneet usein niputetaan yhdeksi ryhmäksi. Tämän tausta-asetelman sekä epätasa-arvoisten rakenteiden tiedostaminen ja haastaminen vaativat työntekijältä erityisen aktiivista otetta.

Sininauhasäätiön maahanmuuttaneiden toiminnassa keräsimme viime vuonna asunnottomana olleilta KOTA-toiminnan työntekijän tukemilta asiakkailta palautetta siitä, minkälaisia palveluita he toivoisivat enemmän. Kyselyjen perusteella meille on selvinnyt, että asiakkaat toivoisivat meidän tekevän enemmän vaikuttamistyötä päättäjille. Jopa puolet vastaajista jäi kaipaamaan sitä, että työntekijämme kertoisivat päättäjille, miten vaikeaa tarpeeksi edullisen asunnon löytäminen on.

Maahanmuuttaneita ihmisiä ei tule nähdä vain passiivisina avun vastaanottajina.

Kysely osoittaa, että monilla maahanmuuttaneilla on toiveita vaikuttaa asioihin yhteiskunnallisella tasolla. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on kuitenkin hankalaa ilman kielitaitoa tai kunnollista tietoa järjestelmän toiminnasta. Maahanmuuttaneet eivät välttämättä koe, että heillä voisi edes olla mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan tai toteuttaa omanlaisiaan tulevaisuuden haaveita. Maahanmuuttaneita ihmisiä ei tule nähdä vain passiivisina avun vastaanottajina, vaan yksilöinä, jotka toivovat lisää kontrollia oman elämänsä sekä tilanteensa parantamiseen.

Omissa opinnoissani olen perehtynyt maahanmuuttoon liittyviin teemoihin hieman erilaisesta näkökulmasta kuin sosiaalialalla työskentelevät ihmiset yleensä. Näkökulma opinnoissani on hyvin globaali, ja tieteenalallemme tutkitut aiheet kuten maahanmuuttaneiden asema sidostuvat laajempiin kansainvälisiin ilmiöihin.

Koen että maailmassa, jossa ihmisten liikkuvuus on suurta, nämä teemat näkyvät myös Suomen sisäisellä kentällä. Täten erityisesti ihmisten, jotka tekevät työtä maahanmuuttaneiden kanssa on hyvä tiedostaa tämänkaltainen tematiikka sekä pohtia sitä omassa työssään.

Korkeakouluharjoittelija, Maahanmuuttaneiden toiminta
Julia Rauman