Katso kuvakooste Asunnottomien yöstä Dallapénpuistossa ja päiväkeskus Illusiassa.
JAA
YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17.10. vietimme Suomessa Asunnottomien yötä. Asunnottomien yö on yksi Suomen suurimpia vuosittaisia sosiaali- ja terveysalan mielenilmauksia. Asunnottomien yössä tuetaan jokaisen perusoikeutta omaan kotiin. Sininauhalaiset osallistuivat Asunnottomien yöhön tänäkin vuonna. Olimme aktiivisesti läsnä Turun, Tuusulan, Espoon, Vantaan ja Helsingin tapahtumissa.
Turussa vietimme avoimien ovien päivää. Tutustuimme eri toimijoihin ja kerroimme palveluistamme. Iloksemme Turun Sanomat tekivät jutun Mikke Rintamäestä, joka on pian saamassa asunnon Sininauhasäätiön kautta.
– Sen verran olen oppinut, että pidän kiinni siitä asunnosta. Nyt mä olen elämäni törttöilyt törttöillyt, Mikko kertoo Turun Sanomille.
Tuusulan Aunelassa vietimme muutaman muun toimijan kanssa Asunnottomien yötä. Tarjolla oli syötävää, juotavaa ja lämmintä vaatetta. Tapahtumalava täyttyi keskustelusta ja musiikkiesityksistä. Tapahtuma keräsi kaikkiaan 150 osallistujaa! Espoossa ja Vantaalla olimme jalkautuneet ahkerasti kaduille. Sininauhalaiset jakoivat esitteitä, heijastimia ja karkkia ympäri Espoota ja Vantaata.
Helsingin päätapahtumassa Dallapénpuistossa kuhisi ihmisiä koko päivän ja illan. Pidimme saunaa lämpimänä iltaan asti ja päiväkeskus Illusian ovet auki läpi yön.
Katso alta kuvasarja päivästä Helsingissä:
Sauna oli lämpimänä Asunnottomien yössä klo 14-22. Monet pääsivät nauttimaan löylyistä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.Tarjolla oli saunan lisäksi puhtaita vaatteita, hygieniatuotteita, pikkupurtavaa ja mehua.Diakonissalaitos tarjosi parturipalveluita halukkaille saunan naapurissa. Saunojat pääsivät löylyjen jälkeen leikkaamaan hiuksensa tai vaikka trimmaamaan partansa.Tunnelma oli hilpeä koko illan ja välillä saunan eteen ehti muodostua jonoakin!Mediakin kiinnostui saunasta. Iltalehti kirjoitti eristyksissä olleesta Laurista, joka pääsi pitkästä aikaa saunaan. Myös Ylen toimittaja kävi haastattelemassa saunojia.Sininauhalaiset kuuntelemassa VVA:n toiminnanjohtajan, Sanna Tiivolan puhetta.Uunituore Kujalla-lehtemme oli myös esillä Asunottomien yössä. Tasavallan Presidentti Sauli Niinistökin sai oman numeron kotiin vietäväksi.Ilta jatkui Dallapénpuiston jälkeen päiväkeskus Illusiassa, jonne yösijaa kaivanneet pääsivät viettämään yötä. Illusia tarjosi myös ainoastaan naisille suunnatun lepohuoneen.Tarjolla oli yöpurtavaa ja makkaran grillausta. Ihmiset rupattelivat päivän tapahtumista pöydän ääressä ennen nukkumaanmenoa.Vierailla oli mukava tunnelma Illusiassa; osalla oli kakkuakin mukana Asunnottomien yön kunniaksi!Yö jatkui levollisin mielin. Illusiassa kävi yhteensä n. 50 vierailijaa yön aikana. Vieraista moni toivoi Illusian pitävän ovensa useimmin yöllä auki, sillä päiväkeskus tarjosi mukavan hiljaisen ympäristön lepoa tarvitseville.
Käytämme sivustollamme evästeitä. Valitsemalla "Hyväksy kaikki" hyväksyt kaikkien evästeiden käytön. Voit kuitenkin käydä evästeasetuksissa valitsemassa, mitä evästeitä sallit käytettävän.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantamaan kokemustasi selatessasi verkkosivustoa. Näistä evästeistä tarpeelliseksi luokitellut evästeet tallennetaan selaimeesi, koska ne ovat välttämättömiä verkkosivuston perustoimintojen toiminnalle. Käytämme myös kolmannen osapuolen evästeitä, jotka auttavat meitä analysoimaan ja ymmärtämään, miten käytät tätä verkkosivustoa. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi vain suostumuksellasi. Sinulla on myös mahdollisuus kieltäytyä näistä evästeistä. Joidenkin evästeiden käytöstä kieltäytyminen voi kuitenkin vaikuttaa selauskokemukseesi.
Tarvittavat evästeet ovat ehdottoman välttämättömiä, jotta verkkosivusto toimii oikein. Tähän luokkaan kuuluvat vain evästeet, jotka takaavat verkkosivuston perustoiminnot ja turvaominaisuudet. Nämä evästeet eivät tallenna mitään henkilökohtaisia tietoja.
Evästeitä, jotka eivät välttämättä ole välttämättömiä verkkosivuston toiminnalle ja joita käytetään nimenomaan käyttäjien henkilökohtaisten tietojen keräämiseen analytiikan, mainosten tai muun upotetun sisällön kautta, kutsutaan tarpeettomiksi evästeiksi. Käyttäjän suostumus on pakollinen ennen näiden evästeiden suorittamista verkkosivustollasi.
Evästeitä, jotka eivät välttämättä ole välttämättömiä verkkosivuston toiminnalle ja joita käytetään nimenomaan käyttäjien henkilökohtaisten tietojen keräämiseen analytiikan, mainosten tai muun upotetun sisällön kautta, kutsutaan tarpeettomiksi evästeiksi. Käyttäjän suostumus on pakollinen ennen näiden evästeiden suorittamista verkkosivustollasi.
Analyyttisiä evästeitä käytetään ymmärtämään, miten kävijät ovat vuorovaikutuksessa verkkosivuston kanssa. Nämä evästeet auttavat tarjoamaan tietoa kävijöiden lukumäärästä, poistumisprosentista, liikenteen lähteestä jne.
Suorituskykyevästeitä käytetään verkkosivuston tärkeimpien suorituskykyindeksien ymmärtämiseen ja analysointiin, mikä auttaa tarjoamaan vierailijoille paremman käyttökokemuksen.