Selvä Kesä on koulujen päätöstapahtuma 12-18 vuotiaille nuorille. Tapahtuma järjestetään Helsingin Mustikkamaan yleisellä uimarannalla 1.6.2019 klo 14-22.
Tapahtuman tarkoituksena on järjestää hauska, nuorten näköinen ja oloinen päättäjäisjuhla ja samalla tukea nuorten päihteetöntä koulujen päättymisen juhlintaa.
Koulujen päätöspäivä on riskialtis päivä, jolloin moni kokeilee ryhmän paineesta päihteitä ensimmäistä kertaa. Vuoden 2017 kouluterveyskyselyn mukaan yläasteikäisten, lukiolaisten ja ammatillisessa koulutuksessa olevien nuorten päihteiden käyttö on lisääntynyt. Uusi alkoholilaki vapautti alkoholin myyntiä entisestään. Haluamme olla ennaltaehkäisemässä nuorten päihteiden aloittamista sekä käyttöä.
Tapahtuma on toteutettu jo kaksi kertaa Lohjalla ja se on todettu hyvin toimivaksi. Haluammekin levittää tapahtuman nyt myös Helsinkiin.
Tapahtuma sai alkunsa vuonna 2016. Se syntyi ideasta kehittää Raittiuden Ystävät ry:n kampanjan “Selvin päin kesään” ympärille jotakin toiminnallista tapahtumaa joka tukisi nuorten päihteettömyyttä koulujen päätöspäivänä. Allekirjoittanut oli suorittamassa sosionomiopintojensa viimeistä harjoittelua Sininauhaliitossa ja nappasi tästä itselleen projektin.
Nuorten haastatteluissa tuli vahvasti esiin, että koulujen päätöspäivänä ei kannattaisi järjestää minkäänlaista päihteetöntä tapahtumaa, sillä “kaikki dokaa kuitenkin” eikä tapahtumaan tulisi ketään. Tämän vuoksi päätimme tehdä tapahtumasta niin houkuttelevan, että se olisi riittävän kilpailukykyinen dokailulle.
Sosiaalisen median kautta kokosimme yhteistyöverkoston johon kuului mm. Lohjan kaupungin nuorisotyö, Lohjan elävän musiikin ystävät ja bändien kehityskaari, Awake cafe, Lohjan kansalaistoiminnan keskus, paikallisia yrittäjiä ja harrastusseuroja sekä suuri määrä vapaaehtoisia. Tapahtumassa oli tarjolla ruokaa, juomaa, tekemistä, realistista tietoa päihteistä, musiikkia ja kilpailuja. Kaikki tämä oli nuorille ilmaista. ‘Ensimmäisenä vuonna kävijöitä tapahtumassa oli noin 400 ja seuraavana vuonna noin 600.

Tapahtumassa kävi ilmi, että nuoret kaipasivat nimenomaan paikkaa missä olla yhdessä ja missä on musiikkia sekä ruokaa tuona päivänä. Monilla oli myös yllättävän suuri tarve puhua aikuiselle esimerkiksi kotiloistaan tai muista mieltä painavista asioista. Jotkut nuoret kertoivat, että ilman tätä tapahtumaa, he olisivat varmasti olleet dokaamassa. Tapahtuma on toteutumassa Lohjalla myös vuonna 2019 ja toivottavasti siitä tulee perinne. Vielä hienompaa olisi, jos tämä perinne leviäisi ympäri Suomen. Pidetään yhdessä nuorista huolta ja tarjotaan heille vaihtoehtoinen tapa viettää tätä kesän alkamisen päivää.
Selvä Kesä – Helsinki 2019
Helsingin Selvä Kesä -tapahtuman suunnittelu on jo täydessä vauhdissa. Tapahtuman pääorganisoijana toimii Sininauhasäätiö. Mukana tapahtumassa ovat Sininauhasäätiön lisäksi: Ehyt ry, Väestöliitto, Rikki- projekti, Mielenterveysseura ja Irti Huumeista ry.
Tapahtumaan on vapaa pääsy ja ohjelmassa on musiikkia, toiminnallisia pisteitä, päihdeinfoa, ilmaista ruokaa ja juomaa sekä vapaata hengailua. Nuoret voivat illan aikana kerätä toiminnallisilta pisteiltä leimoja passiin, jolla voi illan päätteeksi osallistua arvontaan. Pääpalkinnon lisäksi arvotaan muita pienempiä palkintoja. Voittajien on oltava paikalla lunastamassa palkintoa sekä puhallettava tapahtuman teeman mukaisesti nolla promillea.
Illan pääesiintyjäksi on lupautunut Räppäri Kodie (SWE):
Löydät tapahtuman nyt Instagramista!
Lisätietoja Selvä Kesä-tapahtumasta
Soile Bar-Yosef
040-6372900
soile.bar-yosef@sininauhasaatio.fi
Lue myös: Yhteistyökumppanit haussa!

