Riittääkö poliittinen tahto asunnottomuuden poistamiseen?

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn viimeisimmän selvityksen mukaan Suomessa oli marraskuussa 2022 yhteensä 3 686 yksin elävää asunnotonta henkilöä ja 155 perhettä tai pariskuntaa. Asunnottomista yli 70 % majoittuu tilapäisesti tuttavien tai sukulaisten luona. Pitkäaikaisasunnottomia oli 1 133. Asunnottomuus on vähentynyt yhtäjaksoisesti vuodesta 2012. Vuodesta 2008, jolloin Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma käynnistyi, asunnottomien määrä on vähentynyt 54 % ja pitkäaikaisasunnottomien 68 %.

Vuodesta 2021 asunnottomuus on vähentynyt 262 henkilöllä ja pitkäaikaisasunnottomuus 185 henkilöllä. Viime vuoden vähennys selittyy ennen kaikkea Helsingin onnistumisella, sillä asunnottomuus väheni Helsingissä 313 henkilöllä. Suhteellisesti eniten asunnottomia on Turussa, ja ARAn kyselyn mukaan kaikkiaan 96 kunnassa on asunnottomia ihmisiä.

Näennäisestä tarkkuudestaan huolimatta tilastot eivät tavoita kaikkea asunnottomuutta, mutta ne kertovat kehityksen suunnan. Asunnottomuuden yhtäjaksoinen vähentyminen Suomessa on kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellista. Euroopan maista lähinnä Norjassa ja viime aikoina myös Tanskassa on ollut nähtävissä asunnottomuuden vähentymistä.  Esimerkiksi Suomea väestömäärältään hieman pienempi Irlanti raportoi hiljattain ennätyksellisen korkeista asunnottomuusluvuista.  Irlannissa on hätämajoituksessa 11 754 henkilöä, mukaan lukien 1 609 perhettä, joissa 3 431 lasta. Tilapäisesti sukulaisten ja tuttavien luona majoittuvista ei ole tietoa.

 Asunnottomuuden vähentämisen on mahdollistanut poikkeuksellisen laaja poliittinen yhteisymmärrys.

Mikä sitten selittää asunnottomuuden vähentymistä Suomessa? Keskeinen selitys löytyy vuonna 2008 käynnistyneestä asunnottomuuspolitiikan ja palvelujen rakenteellisesta muutoksesta. Tilapäisten asuntolatyyppisten ratkaisujen sijaan on panostettu pysyväisluonteiseen vuokrasuhteeseen perustuvaan asumiseen ja siihen liittyvään tukeen asunto ensin -periaatteen mukaisesti.  Samanaikaisesti on vahvistettu ennaltaehkäisyä monipuolisilla asumisneuvonnan sekä talous- ja velkaneuvonnan palveluilla. Vertailu vaikkapa Irlannin tilanteeseen kertoo myös mikä merkitys on sekä kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarjonnalla että asumistuella.

Edellä kuvattu muutos ja kehitys on aikaansaatu valtion, kaupunkien ja järjestöjen kumppanuudella, joka on perustunut valtakunnallisiin asunnottomuuden vähentämisohjelmiin. Vähentämisohjelmien toteutuksen on mahdollistanut poikkeuksellisen laaja poliittinen yhteisymmärrys. Vuodesta 2008 maassamme on ollut seitsemän eri koalitioihin perustuvaa hallitusta, joiden hallitusohjelmiin on kirjattu tavoite asunnottomuuden poistamisesta. Nykyisistä eduskuntapuolueista ainoastaan Liike Nyt ei ole ollut hallituksessa päättämässä asunnottomuuden vähentämisohjelmien jatkamisesta.

Suomessa käy runsaasti ulkomaisia vieraita tutustumassa asunnottomuustyöhön. Moni asia vieraita ihmetyttää, mutta erityinen ihmetyksen aihe tuntuu olevan, miten tällainen poliittinen yksituumaisuus on mahdollista. Yleisellä tasolla selityksenä voi tarjota suomalaisen yhteiskunnan eettistä pohjavirettä, yhteisvastuuta. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on useassa yhteydessä tiivistänyt osuvasti tämän eetoksen, viimeksi uudenvuoden puheessaan toteamalla, että selviytymistä ei mitata keskimäärillä: ”On välttämätöntä, että myös heikoimmassa asemassa olevat selviytyvät. Tässä on kanssaihmisten auttavan käden aika”.

Epäilemättä kyse on myös poliittisesta pragmatismista. Moneen muuhun yhteiskunnalliseen ongelmaan, vaikkapa vanhustenhuollon haasteisiin, verrattuna asunnottomuus on suhteellisen rajattu ongelma. Ongelma, jonka ratkaisukeinot ovat tiedossa, jonka resurssitarve on rajallinen ja jonka ratkaisemisessa on yhden hallituskauden aikana saavutettavissa konkreettisia, äänestäjillekin näkyviä tuloksia.

Asunnottomuuden poistaminen ei tule onnistumaan ilman järjestöjä.

Vaikka pääministeri Sanna Marinin hallituksen tavoite asunnottomuuden puolittamisesta ei täysin toteutunutkaan, on edelleen realistista tavoitella asunnottomuuden poistamista seuraavan hallitusohjelmakauden aikana. Mutta poliittista tahtoa ja sitoutumista tarvitaan edelleenkin. Siksi tulevan hallituksen ohjelmaan tarvitaan ohjelmakokonaisuus toimenpiteistä asunnottomuuden poistamiseksi mukaan lukien kohdennetut taloudelliset kannustimet, joilla hyvinvointialueet ja kunnat sitoutetaan tähän tavoitteeseen. Järjestöjen rooli on ollut keskeinen kaikkien aiempien valtakunnallisten ohjelmien toteutuksessa, eikä asunnottomuuden poistaminen tule onnistumaan ilman järjestöjä.

Ennen vaaleja useiden puolueiden edustajat mukaan lukien hallitustunnustelija, puheenjohtaja Petteri Orpo, vierailivat Sininauhasäätiössä ja muissa asunnottomuustyötä tekevissä järjestöissä. Hallitustunnustelijan ensimmäisessä kysymyslistassa puolueille ei asunnottomuus näy. Asiasta voi tehdä monta tulkintaa. Asunnottomuuden poistaminen tuskin on kynnyskysymys yhdellekään hallitukseen mielivälle puolueelle, mutta voisiko se olla ensimmäisenä listalla niistä asioista, joista kaikki puolueet ovat yksimielisiä?

Työelämäprofessori, Tampereen yliopisto
Juha Kaakinen