16.2.2023

Matkalla asunnottomuuden poistamiseen

Blogit

Hallitus on asettanut tavoitteeksi poistaa asunnottomuuden Suomesta vuoteen 2027 mennessä. Me Sininauhasäätiö-konsernissa seuraamme yhteiskunnallista kehitystä ja teemme vaikuttavaa asunnottomuustyötä, jotta tuohon kunnianhimoiseen tavoitteeseen päästäisiin.

#Blogit

ARA:n juuri valmistuneiden tilastojen mukaan marraskuussa 2022 Suomessa oli 3 686 yksinelävää asunnotonta ja 1 133 pitkäaikaisasunnotonta. Vuodesta 2021 asunnottomien määrä on vähentynyt siten, että yksin eläviä asunnottomia oli 262 ja pitkäaikaisasunnottomia 185 vähemmän kuin edellisenä vuotena.

Suomi on Euroopan maista ainoana onnistunut kääntämään asunnottomuuden laskuun. Suomen ohella myönteistä kehitystä on nähtävissä Norjassa ja viime aikoina myös Tanskassa ja Skotlannissa. Vaikka kokonaisuutena asunnottomuuden vähentyminen on maassamme jatkunut, on erityisen hälyttävää se, että vuoden 2021 jälkeen alle 25-vuotiaiden nuorten asunnottomuus on lisääntynyt jopa sadalla ihmisellä.

Asunnottomuuden vähentyminen selittyy käytännössä Helsingin ja Espoon positiivisella kehityksellä. Helsingissä on ymmärretty, kuinka tärkeää on panostaa asunnottomuuden ehkäisyyn ja poistamiseen. Asialla on paitsi inhimillinen vaikutus myös merkittävä taloudellinen vaikutus. Helsingin kaupungin asumisneuvonnassa on nimittäin arvioitu, että asunnottomuuden ehkäisemisestä saavutettavat säästöt voivan olla jopa 17 000–52 000 euroa vuodessa henkilöä kohden riippuen henkilön tilanteesta.

Toivottavasti jonakin päivänä Turkuun saadaan jälleen avattua asunto ensin -periaatteella toimiva asumispalveluyksikkö.

Suurista kaupungeista asunnottomuus on lisääntynyt Tampereella, Turussa ja Vantaalla. Turussa näkyy varmasti se, että jouduimme sulkemaan Niittykodin asumispalveluyksikön helmikuussa 2022. Sen seurauksena kolmisenkymmentä ihmistä joutui asunnottomaksi. Toivottavasti jonakin päivänä Turkuun saadaan jälleen avattua asunto ensin -periaatteella toimiva asumispalveluyksikkö. Tarve sellaiselle on ilmeinen.

Suomessa on asetettu tavoitteeksi poistaa asunnottomuus vuoteen 2027 mennessä. Sininauhasäätiö tekee osaltaan monenlaisia toimia, jotta tuo kunnianhimoinen tavoite toteutuisi.

Vuoden 2022 aikana säätiö investoi merkittävästi asuntojen hankintaan. Ostimme vuoden aikana Stea-avustuksen turvin 54 yksiötä pääasiassa Helsingistä ja Turusta.

Viime vuonna alkanut iso remontti Mäkelänkadulla, Pessi-asumispalveluyksikössä, valmistuu tänä keväänä. Laajennusremontissa kiinteistöön valmistuu 27 uutta asuntoa. Noin puolet asunnoista on esteettömiä ja sopivat siten henkilöille, joilla on muun muassa ikääntymisestä aiheutuvia toimintakyvyn rajoitteita. Investoimme merkittävästi myös tänä vuonna asuntojen hankintaan ja satsaamme kiinteistöjemme perusparannuksiin muun muassa parantamalla niiden energiatehokkuutta.

Pyrimme erilaisten vaikuttamiskeinoin tuomaan esiin kohderyhmämme tarpeet ja huolet.

Varmistaaksemme hyvän ja laadukkaan toiminnan panostamme paljon laatutyön kehittämiseen yhdessä henkilökunnan ja asukkaiden kanssa. Selkeät ja hyvin määritetyt toimintatavat varmistavat sen, että pystymme tuottamaan palveluita yhtenäisesti, laadukkaasti ja vaikuttavasti. Vaikuttavuuden seurantaa ja myös oman työn kehittämistä varten olemme jatkaneet Sinimittari-seurantamallin kehittämistä ja käyttöönottoa. Mallissa asiakas on kaiken keskiössä ja toimintaamme arvioidaan eri tekijöiden kautta suhteessa asiakkaiden kuntoutumisen edistymiseen.

Toimintaympäristössämme tapahtui iso muutos vuoden 2023 alussa kun uudet hyvinvointialueet aloittivat toimintansa. Olemme säätiössä valmistautuneet muutokseen erityisesti varmistamalla oman toimintamme laadukkuuden ja jatkuvan kehittymisen ja siten vaikuttavien ja tuloksia aikaansaavien toimintatapojen rakentamisen. Seuraamme tarkasti yhteiskunnallista kehitystä ja pyrimme erilaisten vaikuttamiskeinoin tuomaan esiin kohderyhmämme tarpeet ja huolet.

Toimitusjohtaja, Sininauhasäätiö-konserni
Kimmo Karvonen

Uusimmat blogit

Sisukas henkilöstö, kuvituskuva.

”Henkilöstön pulssilla” – HR:n rooli strategian toteutumisessa

Yksi uuden strategiamme kolmesta painopisteestä on sisukas henkilöstö. Ilman omistautunutta, innostunutta ja osaavaa henkilöstöä emme…

Blogit

+1

18.4.2024

Henkilö kerää roskia luonnosta

Joka päivä on hyvä päivä ympäristökierrokselle

Jos asut jonkin asumispalveluyksikön lähellä tai olet kulkenut yksikön ohi, olet saattanut nähdä ihmisiä liivit…

Blogit

+1

4.4.2024

Laatujohtaja Sanna Pesonen

Arkitiedosta yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen

Olemme vuosien ajan keränneet asiakastyön dataa. Hiljattain olemme alkaneet selkeyttämään ajatustamme siitä, mitä kaikkea tällä…

Blogit

+2

28.3.2024