Mikä on kodin merkitys? Mikä tekee asunnosta kodin?
Näitä mietittiin Helsingissä sijaitsevassa, Asunto ensin -periaatteella toimivan asumispalveluyksikön teemailtapäivässä. Teemailtapäivän tarkoitus oli koota asukkaat yhteen miettimään asumiseen liittyviä aiheita, kuten millaista tukea asumisen onnistumiseen tarvittaisiin ja millaisia ilmiöiät asunnottomuuteen liittyy. Iltapäivä liittyi uudistetun Koti Kaikille -hankkeen toimintaan.
Usein asunnottomien kanssa työskentelevät ajattelevat asumisen polkua tienä, joka johdattaa asukkaan yksikkömuotoisesta tuetusta asumisesta kohti itsenäistä asumista. Erityisesti Asunto ensin -periaatteella toteutettavien asumispalvelujen asukkaiden tavoitteiksi asetetaan mahdollisimman nopea siirtyminen itsenäisempiin asumismuotoihin. Asukkaan näkökulmasta nämä tavoitteet eivät aina ole realistisia.
“Tämä yksikkö on minun KOTINI.”
Asunto ensin –periaate pohjautuu ajatukseen, että asunto on ensimmäinen askel ihmisen sosiaalisessa kuntoutumisessa. Kun asuminen on turvattu, yksilölle karttuu voimavaroja keskittyä myös muuhun kuntoutukseen. Elämän monimutkaisten ongelmien selvittelyn ensiaskel on pysyvä, turvallinen oma koti. Kadulla kuntoutuminen on hyvin vaikeaa.
Teemailtapäivästä nousi hyvin esiin se, että asukkaan näkökulmasta realistisena tavoitteena voikin olla asumisen jatkuminen tuetun asumisen yksikössä mahdollisimman pitkään. Yksikkö on monille se ensimmäinen paikka koko elämän aikana, jossa voi tuntea turvaa. Ensimmäinen paikka, jota voi kutsua kodiksi.
Pyhä paikka. Asukkaat kirjasivat ylös kotiin liittyviä ajatuksiaan.
Monella asukkaalla on taustalla rankka ja risainen elämä. Se ei korjaannu hetkessä.
Jotkut toivat esiin toiveitaan itsenäisemmän asumisen mahdollisuudesta jossain myöhemmässä vaiheessa elämäänsä, mutta löytyi heitäkin, jotka eivät olleet edes pohtineet sen mahdollisuutta. Eräs asumisyksikön pitkäaikainen asukas totesi, ettei välttämättä koskaan halua muuttaa yksiköstä pois, koska on löytänyt sen kautta mielekkyyttä elämäänsä. Toinen sanoi, että ilman yksikön henkilökunnan ja asukastoverien tukea joisi mahdollisesti itsensä hengiltä. Moni toi ilmi lisäksi esiin, että kokevat nykyisen asuntonsa tuetussa asumisyksikössä kodikseen.
“Ilman yksikön henkilökunnan ja asukastoverien tukea joisin itseni hengiltä.”
Asumispalveluyksikön neuvottelutilan seinällä olevassa kuvassa on riippusilta, jonka päässä voisi kuvainnollisesti nähdä tulevaisuuden. Riippusillan askelmat kuvaavat elämän tai asumisen polkua, jota pitkin kuljemme aika ajoin päättäväisin ja toisinaan huojuvin askelin. Jokaiselle polun pää näyttäytyy erilaisena. Polku rakentuu unelmistamme, eletystä elämästä sekä tavoitteistamme, jotka itse määrittelemme.
Riippusillan askeleet. Mikä on turvallinen tie kohti tavoitteita?
Kuunnelkaamme siis tarkoin asukkaan ääntä polun kaikilla askelmilla, silloinkin kun pohdimme ns. eteenpäin siirtymisen vaihetta. Jokaisen kohdalla asumispolun seuraava askel ei välttämättä ole tuetusta asumisyksiköstä irrottautuminen, vaan ajatuskin siitä saattaa olla ahdistava pudotus turvattomaan, yksinäiseen ja virikkeettömään arkeen. Joissain tapauksissa liian aikainen itsenäisempään ympäristöön siirtyminen ei johda asumispolulla etenemiseen, vaan saattaa pahimmassa tapauksessa päätyä jopa harha-askeleeseen ja putoamiseen takaisin asunnottomuuteen.
Jotta elämä yksikön ulkopuolella onnistuisi, olisi ensin kuljettava pitkä kuntoutumisen tie. Joillekin se onnistuukin. Mutta sekin, että asukkaan elämänlaatu askel askeleelta paranee ja asunto alkaa pikku hiljaa tuntua oikealta, omalta kodilta on tärkeä onnistuminen ja joskus juuri sopiva tavoite.