1.3.2022

Hyvän johtamisen perusteet osa 1: vastuullista johtamista rakennetaan yhdessä

Blogit

Sininauhasäätiö-konsernin tavoitteena on olla toimialalla tunnettu ja arvostettu toimija, joka vahvan asiantuntijuuden ja osaamisen kautta vahvistaa ja puolustaa asiakkaiden ihmisarvoista asemaa. Tavoite näkyy myös konsernin johtamislupauksessa.

#Blogit

Toimintaamme johdetaan ja seurataan strategiasta nousseiden painopisteiden ja niitä varten kehitettyjen mittareiden avulla. Avaintekijä on vastuullinen johtaminen, joka pohjaa testattuun tietoon, sivistykseen ja arvojen huomioon ottamiseen päätöksissä. Johtamisen mahdollistama hyvä palvelu tarkoittaa, että työmme tulokset ovat vaikuttavia, toimintamme on laadukasta ja kannattavaa.

Sininauhasäätiö-konsernissa työskentelee noin 200 työntekijää, joista esihenkilötehtävissä noin 30. Työmme on haastavaa ja välillä kuormittavaakin, mistä syystä henkilöstön hyvinvointiin ja laadukkaaseen esihenkilötyöhön täytyy panostaa. Niinpä olemme halunneet panostaa henkilöstötyössämme johtamisen ja esihenkilötyön kehittämiseen ja luoda yhteisen ”sinisen langan” kaikkeen meillä tehtävävään esihenkilötyöhön.

Työmme ja toimintamme keskiössä on asiakas, joka kohdataan aina yksilönä ja jonka elämä on arvokas.

Johtamisen kehittäminen on jatkuva prosessi ja me olemme Sininauhasäätiö-konsernissa panostaneet vuodesta 2020 alkaen systemaattisesti johtamisen kehittämiseen. Tämä työ on vaatinut paljon työtä sekä esihenkilöiltä että HR:ltä. Olemme muun muassa tarkentaneet esihenkilöiden rooleja ja vastuita, luoneet uusia johtamisfoorumeita, kehittäneet sisäistä viestintää ja uudistaneet tavoite- ja kehityskeskustelumallia – eli olemme laittaneet johtamiseen liittyvät rakenteet kuntoon.

Toimivat rakenteet johtamisessa ovat todella tärkeät, mutta perusta hyvälle johtamiselle syntyy yhteisestä näkemyksestä siitä, millaista on Sininauhasäätiön tapa johtaa. Hyvän johtamisen määrittely lähti meidän arvoistamme ja strategistamme. Työmme ja toimintamme keskiössä on asiakas, joka kohdataan aina yksilönä ja jonka elämä on arvokas. Tämän ajatusta halusimme painottaa johtamisessamme, minkä seurauksena meillä johtamisen keskiössä on ihminen ja ihmisyys.

Yhteisen työstämisen kautta johtamisemme kiteytyy johtamislupaukseemme – ihminen, vastuu, merkitys, luottamus ja kehittyminen.

Olemme määritelleet, mitä hyvän johtamisen perusteet meillä ovat ja mitä valmentava johtaminen meillä tarkoittaa. Tässä työssä ovat tiiviisti olleet kaikki esihenkilömme läpi organisaation.

Yhteisen työstämisen kautta johtamisemme kiteytyy johtamislupaukseemme – ihminen, vastuu, merkitys, luottamus ja kehittyminen – sekä se, mitä nämä tarkoittavat käytännön johtamistekoina.

Yhdessä työstämämme johtamislupaus ja johtamisen periaatteet koottiin johtamisen pelikirjaan, joka valmistui helmikuussa 2022. Pelikirja toimii johtamisen ja esihenkilötyön vahvistamisen ja uusien esihenkilöiden perehdyttämisen työkaluna.

On ollut upeata huomata, kuinka sininen lanka johtamiseemme on löytynyt.

Pelikirja kiteyttää ja kuvaa Sininauhasäätiön johtamisen periaatteet sekä keskeisimmät toimintamallit. Mutta ennen kaikkia se lisää yhteistä ymmärrystä johtamisfilosofiastamme ja käytänteistämme, joilla varmistamme halutun asiakas- ja työntekijäkokemuksen.

Johtamislupauksemme

  • Ihminen: Johtamisen keskiössä on aina ihminen ja ihmisyys, sen vahvistaminen ja kunnioittaminen.
  • Vastuu: Johtaminen on vastuun ottamista ja vastuun jakamista eli valtuuttamista.
  • Merkitys: Merkityksellisyys syntyy, kun ihminen kokee työllään olevan merkitystä, ymmärtää oman roolinsa organisaatiossa ja kokee sen tärkeäksi.
  • Luottamus: Luottamus syntyy teoista eli lupauksista ja niiden lunastamisesta.
  • Kehittyminen: Esihenkilötyön ja johtamisen tehtävä on saada ympärillä olevat ihmiset kasvamaan ja kukoistamaan, niin ihmisinä kuin ammattilaisinakin.

Ensin tulee ymmärtää johtamista. Sen jälkeen siitä tulee innostua. Lopulta kysymys on siitä, uskaltaako johtaa.

Tämä kaksi vuotta on ollut hieno matka ja se tietenkin jatkuu edelleen. Tässä työssä kun ei voi koskaan olla valmis.

On ollut upeata huomata, kuinka esihenkilökuntamme on hitsautunut yhteen ja sininen lanka johtamiseemme on löytynyt. Iso kiitos kuuluu esihenkilöillemme, jotka käytännössä toteuttavat johtamisen periaatteita arjen tilanteissa. Oman panostuksen tähän prosessiin ovat myös antaneet ulkopuoliset valmentajamme ja sparraajamme Heli Saarelainen ja Harri Tammiruusu. He ovat osanneet sopivassa määrin välillä haastaa ja potkia eteenpäin meitä tällä matkalla. Iso kiitos siis myös heille!

Toivottavasti tämä johtamisen pelikirja auttaa tukemaan esihenkilöitämme johtamisen haastavassa maailmassa ja avaa koko henkilöstölle johtamisemme sinistä lankaa!

Hyvän johtamisen perusteet osa 2: jokainen työpanos on tärkeä

Henkilöstöjohtaja
Heidi Nikkilä

Uusimmat blogit

Laatujohtaja Sanna Pesonen

Arkitiedosta yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen

Olemme vuosien ajan keränneet asiakastyön dataa. Hiljattain olemme alkaneet selkeyttämään ajatustamme siitä, mitä kaikkea tällä…

Blogit

+2

28.3.2024

Kaksi henkilöä halaavat

Asunnottomuutta kokevien nuorten kohtaaminen vaatii kannattelevaa työotetta ja aikaa

Nuorten asunnottomien kanssa työskennellessä onnistumiset voivat olla hyvin pieniä. Edistys on usein maltillista ja tapahtuu…

Blogit

+1

14.3.2024

Matalan kynnyksen toimintojen päällikkö Sonja Varonen

Asunnottomuutta kokeva ja päihteitä ongelmallisesti käyttävä nainen ansaitsee turvaa

Naiset päätyvät asunnottomiksi eri syistä kuin miehet ja heidän kokemuksensa asunnottomuudesta poikkeavat miesten kokemuksista. Vaikka…

Blogit

7.3.2024