Lahjoita
Ruusulankadun Asunto ensin- periaatteella toimivassa asumispalveluyksikössä päätettiin madaltaa työntekijöiden ja asukkaiden välistä kohtaamista siirtämällä info- ja toimistohuone pleksiseinän takaa yhteiseen aulaan. Tavallisesti tällainen muutos tuskin herättää tunteita, mutta Ruusulankadulla asiat ovat vähän toisin. Ennen uutta aulaa Ruusulankadun asukkaiden oli kuljettava kotiinsa tuulikaapin läpi, jossa työntekijä tervehti asukasta pleksiseinän takaa.
Uusi, kokonaan avoin, aulatila avattiin kesäkuun alussa. Vaikka nykyinen aula saattaa vaikuttaa ihan tavalliselta, on se vaatinut pitkän prosessin valmistuakseen niin ulkoisesti kuin sisäisestikin; työntekijöiden täytyi lähestyä omia työtehtäviään uudesta näkökulmasta. Ruusulankadun palveluvastaava, Elina Liikanen kuvaa sosiaalityötä Ruusulankadulla kumppanuussuhteeksi.
“Uudessa aulassa kohtaamiset ovat välittömämpiä. Heitetään yläfemmoja, mennään päiviä eteenpäin ja pohditaan asioita yhdessä. Me ollaan toisillemme vertaisia ihmisiä eli kumppaneita”, Liikanen kiteyttää.
Monelle asukkaalle aulasta on tullut talon yhteinen olohuone, jossa viettää rentouttavaa aikaa muiden asukkaiden kanssa. Tunnelma on välitön ja yhteisöllinen, kaikki tuntevat toisensa. Rapun yhteinen olohuone sopisi varmasti moneen asumiskerrostaloon Suomessa lisäämään usein peräänkuulutettua yhteisöllisyyttä.
Aulassa tapaan Kassun ja Joonaksen, joilla on eriäviä mielipiteitä aulasta. Hetki sitten Ruusulankadulle muuttanut Kassu viihtyy uudessa aulassa mainiosti, sillä tunnelma on niin rento ja kodikas. Kahvia juovan Joonaksen mielestä uusi aula ei vielä ole yhtä kodikas kuin vanha päiväkeskus Spotti. Spotti on väliaikaisesti muuttanut uuteen aulaan asumiskeskuksen naapurista.
Oman mielipiteensä aulasta haluaa myös kertoa Ari, joka viihtyy uudessa aulassa jutellen iloisesti asukkaiden ja työntekijöiden kanssa. Varsinkin kynnys jutella omista huolistaan työntekijöiden kanssa on madaltunut, kunhan työvoimaa vain olisi riittävästi.
“Monelta ylilyönniltä vältyttäisiin, jos henkilökuntaa olisi tarpeeksi ja pääsisi juttelemaan omista asioistaan toiselle ihmiselle. Helsingin kaupungin on tultava vähän tässä vastaan”, sanoo Ari.
Samassa Ari innostuu haastamaan poliittiset päättäjät kokeilemaan arkea Ruusulankadulla, jotta sosiaalityön resurssien riittämättömyys valkenisi heille.
“Sehän on selvä! Kutsu on avoin kelle tahansa poliitikolle; tule kokemaan meidän arkea viikoksi”, huudahtaa Ari.
Kokemusasiantuntijuus onkin yksi 2010-luvulla viljellyistä muotisanoista. Eikö poliittisten päättäjien pitäisi olla meidän kansalaisten kokemusasiantuntijoita, jotta demokratia toteutuisi. Silti niin moni näkee päättäjät byrokraattisina Rubikin kuutioina, jotka eivät enää aja kansalaisten oikeuksia. Tämä ajattelutapa vaikuttaa aktiivisuutemme yhteiskunnan jäseninä, joka näkyy esimerkiksi äänestysaktiivisuudessa.
Miksipä siis ei? Hankkimalla pienen määrän kokemusta heikomassa asemassa olevan ihmisen arjesta, voi kansanedustajamme saada suuren määrän luotettavuutta kansalta.
“Ei me mitään mörköjä täällä olla! Jos yksi tekee väärin, ei mielestäni saa tuomita kaikkia”, painottaa Ari lopuksi.
Aula täyttyy hauskoista mielikuvista. Jokaisella on oma mielipiteensä, kenen poliitikon haluaisi nähdä saapuvan Ruusulankadulle.
