Lahjoita
Missä määrin asunnottomilla on mahdollisuus käyttää omia poliittisia- ja kansalaisoikeuksiaan, pohti kollegani Pauliina Liukkonen Koti Kaikille -tiimin Facebook-sivuilla viime viikolla. Hän totesi, että äänestämistä vaikeuttaa asunnottomien kohtaama yleinen ongelma, nimittäin henkilöllisyystodistuksen puuttuminen. Lisäksi tieto omasta äänioikeudesta ja osoitteettomille suunnatuista äänestyspaikoista jää usein tavoittamatta kohdeyleisönsä.
Asunnottomien kansalaisoikeuksien toteutumista voidaan kuitenkin tukea muun muassa tiedottamalla selkokielisesti ja oikea-aikaisesti sekä perustamalla äänestyspaikkoja ennakkoäänestyspäivinä esimerkiksi asunnottomien päiväkeskuksiin, hätämajoituspaikkoihin ja asumispalveluyksiköihin laitosäänestyksiä koskevien periaatteiden mukaisesti.
Tällaisia laitosäänestyksiä onkin toteutettu Sininauhasäätiön Helsingin asumispalveluyksiköissä. Kävin tutustumassa äänestykseen Mäkelänkadun ja Ruusulankadun yksiköissä viime viikolla, jolloin asukkailla oli mahdollisuus äänestää molemmissa yksiköissä kahden tunnin ajan. Äänestyksen järjestivät aivan tavalliset vaalitoimitsijat. Juttelin samalla kohtaamieni asukkaiden kanssa äänestämisestä, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, sekä osallisuudesta yleisesti. Samalla halusin selvittää, missä määrin yksiköidemme asukkaat hyödyntävät äänestysmahdollisuutta.
Kansalaisoikeuksien hyödyntäminen kiinnostaa, mutta akuutimpiakin huolia on, kuten päivittäinen selviytyminen asunnottomuusaikana.
Päivien äänestysaktiivisuus ei harmillisesti yllättänyt. Mäkelänkadulla äänestämässä kävi 16 asukasta, Ruusulankadulla 13. Tämä tarkoittaa, että Mäkelänkadulla äänestämässä kävi reilusti alle 20 prosenttia asukkaista ja että Ruusulankadulla vastaavasti hieman yli 10 prosenttia asukkaista löysi tiensä äänestyskopille. Olin onneksi varannut vierailuille reilusti aikaa, joten ehdin juttelemaan asukkaiden kanssa siitä, miksi äänestäminen ei innostanut tätä enempää.
”Olen kerran äänestänyt Keravan nuorisovankilassa, koska siinä samalla pääsi bussiajelulle”, totesi Mäkelänkadulla kohtaamani vanhempi herrasmies. Samaan hengenvetoon hän kertoi, että ei usko äänestämisellä olevan mitään vaikutusta mihinkään. Samoin ajatteli moni kohtaamistani asukkaista.
Noin viidestätoista kohtaamastani asukkaasta vain muutama oli ylipäänsä äänestänyt eduskuntavaaleissa. Muutama asukas oli äänestänyt kerran pari, mutta ei ollut kokenut sillä olleen mitään vaikutusta. Osa totesi, että aktiivisempi kansalaisoikeuksien hyödyntäminen periaatteessa kiinnostaisi, mutta heillä on ollut viime vuosina akuutimpaakin huolta, kuten päivittäinen selviytyminen asunnottomuusaikana.
Ilman laitosäänestysmahdollisuutta asukkaat olisivat tuskin äänestäneet ollenkaan.
Asukkaat kertoivat, että vaalit tuntuvat heistä etäisiltä. Henkilöt, joiden kanssa puhuin, eivät juuri seuraa tavallista mediaa, joten he eivät ole tietoisia eri puolueiden ohjelmista tai yksittäisten poliitikkojen linjauksista tai poliittisista tavoitteista. Toisin sanoen he eivät tienneet, ketä äänestäisivät.
Pauliina Liukkonen mainitsi Facebook-kirjoituksessaan, että poliittisen osallistumisen ei pitäisi tiivistyä vain äänestyksiin, vaan päättäjien olisi tultava tapaamaan haavoittuvassa asemassa olevia väestöryhmiä. Tämä varmasti lisäisi motivaatiota äänestämiseen ja lisäisi asukkaiden tietoa demokratiajärjestelmästämme yleensä.
Kohtaamistani äänestäneistä asukkaista kaikki sanoivat, että ilman laitosäänestysmahdollisuutta he tuskin olisivat äänestäneet ollenkaan. Turhaa laitosäänestyksen tarjoaminen ei siis todellakaan ole. Lisäksi äänestäminen oli palautteen perusteella äänestäneille innostava kokemus. Kaksi henkilöä mainitsi, että tulee hyvä fiilis, kun pääsee osallistumaan yhteiskunnallisiin asioihin. Ruusulankadulla äänestäneille tarjottiin vielä pullakahvit, mikä kohotti vaalitunnelmaa entisestään.
Pelkkä laitosäänestäminen ei kuitenkaan auta niitä asukkaita, jotka ovat vieraantuneet yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Tiedämme, että muun muassa vanhempien tausta ja sosioekonominen asema vaikuttavat voimakkaasti yhteiskunnalliseen osallisuuteen. Tähän kun vielä lisätään akuutit ongelmat, kuten pahimmillaan asunnottomuus, voi osallistuminen yhteiskunnalliseen toimintaan olla käytännössä mahdotonta.
Kuulluksi tulemisen kokemukset toivottavasti kiinnittävät asiakkaitamme vahvemmin yhteiskuntaan ja auttavat kohti aktiivista kansalaisuutta.
Jäin vierailujen jälkeen pohtimaan, miten voisimme tukea asumisyksikköjemme yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen osallistumista vielä enemmän. Jo tämän yhden vierailun perusteella voin todeta, että aivan helppoa se ei ole.
Pyrimme täällä Sininauhasäätiössä jatkuvasti kehittämään asukkaittemme ja kävijöidemme osallisuutta ja asumispalveluyksiköissämme ja päiväkeskuksissamme onkin jo käytössä vakiintuneina toimintoina muun muassa yhteisökokoukset, joissa asukkaat ja kävijät pääsevät vaikuttamaan lähiyhteisönsä asioihin.
Lisäksi olemme Koti Kaikille -tiimissä kehittäneet menetelmän, jota me kutsumme Kokemuskahvilaksi. Menetelmän tarkoituksena on yksinkertaisesti kerätä kokemustietoa sieltä, mistä vaikeassa elämäntilanteessa olevat ihmiset tavoitetaan. Palautteen perusteella jo se, että on kiinnostunut ihmisten asioista ja kuuntelee heidän kokemuksiaan, lisää osallisuuden kokemusta. Nämä kuulluksi tulemisen kokemukset toivottavasti kiinnittävät asiakkaitamme vahvemmin yhteiskuntaan ja auttavat kohti aktiivista kansalaisuutta.
Emme halua tilannetta, jossa heikommassa asemassa olevien ihmisten ääni jää kuulematta.
Lopuksi vielä todettakoon, että heikko äänestystulos ei ole vain meidän asumisyksiköittemme ongelma. Meidän on laajemmin yhteiskunnan tasolla mietittävä, miten pidämme kaikki mukana yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Me emme halua tilannetta, jossa heikommassa asemassa olevien ihmisten ääni jää kuulematta.
Meidän asunnottomuustoimijoiden tehtävä on hyödyntää kaikki mahdollisuudet, joissa asukas tai asiakas voi vaikuttaa itselleen tärkeisiin asioihin, ja tukea häntä tässä.