Lahjoita
Kaksi vihkoa, kahvikuppi ja kuulakärkikynä lautapöydällä.

Viestinnän asiantuntija toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen

Haemme nyt Sininauhasäätiö -konserniin viestinnän asiantuntijaa.
JAA

Sininauhasäätiö-konserni tarjoaa palveluiden ulkopuolelle joutuneelle kodin ja tuen sekä puolustaa hänen oikeuksiaan ja ihmisarvoaan. Sininauhasäätiö on vuonna 1957 perustettu yleishyödyllinen järjestö, joka tarjoaa tukea asunnottomille ja asunnottomuuden uhkaamille ihmisille avustaen heitä pääsemään omaan kotiin ja saamaan tarvitsemansa tuen sekä tarjoaa ja kehittää päihde- ja mielenterveysehtoisia palveluja asiakaskuntansa hyväksi. Työmme perusta on kristillinen arvopohja .

Sininauhasäätiö-konserniin kuuluu myös päihde- ja mielenterveysehtoista asumispalvelua sekä katkaisu- ja vieroitushoitopalveluita tarjoava Sininauha Oy. Konsernissa työskentelee yhteensä noin 160 työntekijää.

Haemme nyt Sininauhasäätiö -konserniin VIESTINNÄN ASIANTUNTIJAA toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Keskeisiä työtehtäviäsi ovat
Olet keskeinen henkilö konsernin sekä sisäisen että ulkoisen viestinnän kehittämisessä ja suunnittelussa.  Autat Sininauhasäätiön ja Sininauha Oy:n tunnettuuden, näkyvyyden sekä työnantajamielikuvan kehittämisessä. Kehität konsernin näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa ja tuotat sisältöä eri kanaviin. Olet tukemassa ja valmentamassa sekä esimiehiä että muuta konsernin henkilöstöä viestinnässä. Lisäksi olet kehittämässä ja toteuttamassa erilaisten projektien ja palvelutoiminnan viestintää yhdessä johdon ja esimiesten kanssa.

Mitä me odotamme sinulta
Odotamme sinulta kokemusta viestinnän ja markkinoinnin tekemisestä sekä näkemyksestä niiden kehittämisestä. Lisäksi odotamme kokemusta kampanjoiden toteuttamisesta ja näyttöjä sosiaalisen median hyödyntämisestä tuloksekkaasti. Sinulla on kykyä tuottaa kohderyhmiämme puhuttelevaa viestintää ja sinulla on tehtävään soveltuva tutkinto. Sinun tulee pystyä työskentelemään itsenäisesti, mutta työtä tehdään verkostomaisesti läpi organisaation, joten tehtävä vaatii erittäin hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Tukenasi on konsernin johtoryhmä ja esimiehet sekä viestinnän suunnittelija ja kampanjakoordinaattori.

Tarjoamme sinulle

  • Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva.
  • Monipuolisia ja vastuullisia tehtäviä kehittyvässä toimintaympäristössä.
  • Hyvän työyhteisön tuen, jossa kaveria autetaan.
  • Mahdollisuuden kehittää osaamistasi ja pääset vaikuttamaan oman työsi sisältöön.
  • Monipuolisia ja vastuullisia tehtäviä kehittyvässä toimintaympäristössä.
  • Käytössämme on kulttuuri- ja liikuntasetelit sekä työmatkasetelit ja lounasetuus.

Tehtävässä noudatetaan Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta.

Heräsikö kiinnostuksesi
Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Henri Pelkonen 8.10.2019 klo 9 – 15. Henrin tavoitat joko puhelimitse 050-414 7998 tai sähköpostilla: henri.pelkonen@sininauhasaatio.fi.

Toivomme sinun aloittavan tehtävässä 1.11.2019 tai sopimuksen mukaan. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, joten toimithan ripeästi!

Tehtävää voit hakea 13.10.2019 mennessä lähettämällä hakemuksen ja CV:n sähköpostilla: heidi.nikkila@sininauhasaatio.fi. Mainitse hakemuksessasi myös palkkatoiveesi. Lisätietoja toiminnastamme löydät nettisivuiltamme www.sininauhasaatio.fi ja www.sininauhakoti.fi.