Juttusarjassa Tapaa vapaaehtoisemme Sininauhasäätiön vapaaehtoiset kertovat, miksi vapaaehtoistyö kannattaa. Tervetuloa lukemaan, miksi vapaaehtoisemme tekevät vapaaehtoistyötä juuri Sininauhasäätiössä, miksi he nauttivat vapaaehtoistöistä ja mikä saa heidät palaamaan kerta toisensa jälkeen vapaaehtoistöiden pariin.
Tapaa vapaaehtoisemme, osa 2: Sajiphan
Metropolian ammattikorkeakoulussa sosionomiksi opiskeleva Sajiphan on kotoisin Thaimaasta. Hän on asunut Suomessa jo 17 vuotta, ja työskentelikin aiemmin tulkkina ja kääntäjänä. Sininauhasäätiölle hän tuli vapaaehtoiseksi toukokuussa 2020 opintoihinsa liittyvän vapaaehtoistyön harjoittelun vuoksi.

Kevättä synkistänyt korona-aika oli vaikeuttanut vapaaehtoistyön paikkojen saatavuutta, mutta Sajiphan kiittelee Sininauhasäätiön vapaaehtoistyön ohjaajan toimeliaisuutta. Sininauhasäätiöltä Sajiphan sai nopeasti vastauksia vapaaehtoistyöpaikkaan liittyen ja hänet ohjattiin sukkelaan juuri hänelle mieluisiin hommiin. Korona-ajasta huolimatta Sajiphan ehtikin muutaman viikon aikana käydä perehdytyksen, auttaa Naisten tuvan pihatalkoissa sekä laittaa ruokaa tuvan asiakkaille ja vapaaehtoisille.
Sajiphan kertoo, että nimenomaan vapaaehtoistyön koorninaattorin roolilla on suuri merkitys vapaaehtoisten sitouttamisessa. Kun vapaaehtoistyöstä kiinnostunut henkilö ottaa yhteyttä, täytyy siihen reagoida nopeasti, jotta kiinnostus ei laannu. Monilla on aidosti kiinnostusta ja halua tehdä vapaaehtoistyötä, vaikkei sitä tekisikään koulun vuoksi. Siksi Sininauhasäätiössä vastataan vapaaehtoistyöstä kiinnostuneiden viesteihin mahdollisimman nopeasti ja jutella vapaaehtoisen kanssa yhdessä hänen toiveistaan vapaaehtoistyöhön liittyen.
Opintojen kautta Sininauhalle
Metropolian sosionimiopintoihin kuuluu vapaaehtoistyön harjoittelu erilaisten järjestöjen kautta. Sajiphan halusi päästä konkreettisesti auttamaan marginalisoituneita ja asunnottomia ihmisiä. Lisäksi oman maahanmuuttajataustansa vuoksi hän voi auttaa myös esimerkiksi kotoutumiseen liittyvissä asioissa. Hän toivookin pääsevänsä vapaaehtoistyössä mukaan erilaisiin ohjaustilanteisiin.
Sajiphanilla on jo paljon kokemusta vapaaehtoistyöstä, sillä hän on työskennellyt esimerkiksi Pro-tukipisteellä ja Helsinki pride- yhteisössä. Vapaaehtoistyöhön innostaa tutustuminen asiakkaisiin ja muihin vapaaehtoisiin sekä luonnollisesti myös omat kiinnostuksenkohteet ja arvot. Sininauhasäätiö tarjoaa mahdollisuuden osallistua auttamiseen ihan ruohonjuuritasolla.
Vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille Sajiphan haluaa sanoa, että kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä järjestöihin ja kokeilla erilaisia vapaaehtoistyötä tarjoavia paikkoja. “Vapaaehtoistyö on todella palkitsevaa ja se antaa paljon iloa ja yllätyksiä”, kertoo Naisten tuvan aktiivi-vapari Sajiphan.
Kiinnostuitko vapaaehtoistyöstä Sininauhasäätiössä? Ilmoittaudu vapaaehtoistyön rekisteriin! Vapaaehtoistoiminnan ohjaaja ottaa sinuun yhteyttä ja sopii kanssasi perehtymisajan.
Haluatko auttaa muulla tavoin? Valitse kuukausi- tai kertalahjoitus ja lahjoita.