Lahjoita
Työntekijä puhuu nuorten kanssa.

Sininauhasäätiön vapaaehtoisille merkittävä tunnustus

JAA

Sininauhasäätiön vapaaehtoiset on valittu Punaisen Ristin Ennakkoluuloton Edelläkävijä 2020 -tunnustuksen saajaksi.

​Tunnustus luovutetaan rasisminvastaisen viikon avaustilaisuudessa 16.3.2020 Helsingissä.

”On tärkeää, että meillä on tavallisia kansalaisia, jotka haluavat ja uskaltavat kohdata vaikeassa tilanteessa olevan ihmisen”, sanoo Soile Bar-Yosef, Sininauhasäätiön vapaaehtoistyön ja varainhankinnan päällikkö.

Vapaaehtoisia on jo yli 250

Sininauhasäätiöllä on jo yli 250 vapaaehtoista. Vapaaehtoisten määrä on kasvanut viimeisten kahden ja puolen vuoden aikana hurjaa vauhtia.

Vielä elokuussa 2017 meillä ei ollut lainkaan koordinoitua vapaaehtoistoimintaa. Ensimmäiset vapaaehtoiset aloittivat syksyllä 2017.

Sininauhasäätiö-konsernin asiakkaat ovat erittäin vaikeassa asemassa olevia ihmisiä. Vapaaehtoisten merkitys on siksi iso. He antavat esimerkiksi arvokasta laatuaikaa ja kohtaavat asiakkaita päiväkeskuksissa. He voivat toimia vapaa-ajan innostajina ja tarjoavat monelle asiakkaalle mahdollisuuden viikottaiseen harrastamiseen.

”Lisäksi vapaaehtoiset pitävät toiminnallisia ryhmiä, antavat maahanmuuttajille asumisperehdytystä ja toimivat saattoapuna, jos itsenäinen liikkuminen on hankalaa. Vapaaehtoinen voi vaikkapa lähteä tueksi asuntonäyttöön tai olla avustamassa erilaisissa tapahtumissa”, Soile kertoo.

“Vapaaehtoisena on monenlaisia ihmisiä, ja on myös iso rikkaus, että 20 prosenttia vapaaehtoisistamme on maahanmuuttajia.”

Sininauhasäätiö-konsernissa on iloittu kovasti siitä, että vapaaehtoisten tärkeä merkitys on huomattu laajemminkin.

“Olen erittäin ylpeä vapaaehtoisistamme ja siitä, että heidän rohkeutensa on huomattu. Tunnustus on täysin ansaittu!”

Haluatko mukaan?

***