Lahjoita
Converse All Stars Chuck Taylor -kengät

Sininauhasäätiön Katu ei ole koti -kampanja keräsi yli 800 lahjoittajaa auttamaan kodittomia nuoria

Sininauhasäätiön Katu ei ole koti -kampanja ylitti tavoitteensa. Kampanjalla kerättiin varoja Suomen kodittomien nuorten hyväksi. Tavoitteena oli saada muun muassa makuupusseja ja hygieniatuotteita noin 400 nuorelle.
JAA

Viikko kampanjan päättymisen jälkeen koossa oli yli 42 000 euroa.

Kampanjan tavoitesumma 36 000 euroa täyttyi kampanjan kolmantena aamuna hieman ennen kahdeksaa. Kyseessä oli kolmen vuorokauden kampanja, jonka aikana tavoitteena oli päästä 36 000 euroon. Jos tuohon summaan ei olisi päästy, olisi tulos ollut nolla ja kaikki lahjoitukset olisi palautettu.

Sininauhasäätiö käytti kampanjassa ensimmäisenä Suomessa uudenlaista varainhankintatapaa. Keräystapa perustui Charidy-nimiseen joukkovarainhankintasivustoon. Vapaaehtoiset loivat sivustolle omia lahjoituslinkkejään ja soittelivat sitten tutuilleen, jotka saattoivat tehdä lahjoituksen tämän linkin kautta.

”Uskoin tähän koko ajan, mutta silti en käsitä tätä”, kampanjapäällikkö Soile Bar-Yosef kommentoi tulosta.

”Tämä lahjoittajien määrä, yli 800 ihmistä, on niin uskomatonta.”

Keräykseen on osallistuttu sekä isoilla että pienillä määrillä aina vitosesta kahteen tuhanteen euroon.

”Monista lahjoittajista on välittynyt se tunne, että on tärkeää päästä mukaan kampanjaan pienelläkin summalla”, sanoo Sininauhasäätiön Petra Laasonen.

Hyvän tekeminen ei maksa paljoa. Päivien aikana on mukana ollut vapaaehtoisia, jotka ovat antaneet tärkeän panoksensa esimerkiksi soittamalla lahjoituspuheluita. Opiskelijat ja vapaaehtoiset ovat nukkuneet makuupussissa City Center -kauppakeskuksessa ja tuoneet tällä tavoin näkyvyyttä kampanjalle.

Mukana kampanjassa olivat Abloy ja Vuokraturva, jotka tuplasivat osan lahjoituksista.

Hienon tukensa kampanjalle antoivat myös julkisuuden henkilöt, jotka tekivät myös oman linkkinsä ja jakoivat sosiaalisessa mediassa tietoa kampanjasta.

Kampanjasivustolle on ollut mahdollista tehdä vielä kampanjan jälkeenkin viikon verran lahjoituksia, joita onkin sadellut sinne vielä tasaiseen tahtiin.

Lisätiedot

Soile Bar-Yosef, vapaaehtoistoiminnan ja varainhankinnan päällikkö, soile.bar-yosef@sininauhasaatio.fi, 040 637 2900
Taru Nissinen, viestinnän asiantuntija, taru.nissinen@sininauhasaatio.fi, 044 731 0159