Tule mukaan rakentamaan uudenlaista yhteistyökokonaisuutta sekä tekemään merkityksellistä asiakastyötä!
Etsimme Espooseen käynnistyvään matalan kynnyksen toimintaan TIIMIESIHENKILÖÄ määräaikaiseen työsuhteeseen. Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan ja jatkuu 31.12.2024 saakka. Toimintaa rahoittaa STEA.
Nyt käynnistyvää hanketta toteutamme yhdessä Irti Huumeista Ry:n Huudikoutsi-toiminnan kanssa ja hankekokonaisuuteen kuuluu matalan kynnyksen toiminnan lisäksi myös jalkautuvaa vertaistyötä (Huudikoutsit). Hankkeen toiminnan ensisijaisena kohderyhmänä on asunnottomuutta kokevat sekä päihteitä käyttävät ihmiset.
Keskeisimpiä työtehtäviäsi ovat:
- Henkilökunnan lähiesihenkilönä toimiminen sekä työtiimin tukeminen.
- Henkilöstöhallinnon tehtävien valmistelu sekä raportointi.
- Matalan kynnyksen toiminnan arjesta vastaaminen, siihen liittyvä suunnittelu sekä raportointi.
- Yhteistyö hankekumppanin, sosiaalityön, päihdepalveluiden, rikosseuraamuslaitoksen ja muiden yhteistyöverkostojen kanssa.
Mitä me odotamme sinulta:
Odotamme tehtävään valittavalta soveltuvaa sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan korkeakoulututkintoa (esim. sosionomi, toimintaterapeutti, sairaanhoitaja tai yhteisöpedagogi). Haemme tiimiesihenkilöä, kenellä on osaamista sekä kehittymishalua johtaa toimintaa valmentavalla ja innostavalla otteella sekä hyvää paineensietokykyä. Arvostamme työkokemusta sekä perustietämystä asunnottomuudesta, asunnottomuuskentän toimijoista ja palveluista. Tiimi on pieni ja kokemus aiemmasta esihenkilötyöstä ei ole täysin välttämätöntä, pääasia että sinulla on kehittymishalua ja koet vastuun edellä mainituista työtehtävistä motivoivana.
Tehtävässä tarvitset hyviä yhteistyö-, vuorovaikutus- ja viestintätaitoja. Alueen verkostojen tuntemus on eduksi. Haussa on ihmisläheinen ja elämänmyönteinen ammattilainen, jolla paloa ja osaamista kehittää haittoja vähentävää matalan kynnyksen työtä.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 a §:n vaatimaa suojaa, koska siihen liittyy lähikontaktin aiheuttama tartuntariski covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiille asiakkaille.
Tarjoamme sinulle:
- Monipuolisia ja vastuullisia tehtäviä kehittyvässä toimintaympäristössä.
- Hyvän työyhteisön tuen, jossa kaveria autetaan. Tehtävässä sinua ensisijaisesti tukee matalan kynnyksen esihenkilöistä muodostuva tiimi sekä Sininauhasäätiön matalan kynnyksen toiminnan päällikkö.
- Mahdollisuuden kehittää osaamistasi ja pääset vaikuttamaan oman työsi sisältöön.
- Käytössämme on kulttuuri- ja liikuntaetuus sekä työmatka- ja lounasetuus.
Tehtävässä noudatetaan Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Palkkaluokka on G25. Työsuhteessa on 6kk:n koeaika.
Lisätietoja tehtävästä antaa Sonja Varonen ensisijaisesti sähköpostitse: sonja.varonen@sininauhasaatio.fi
Tehtävään voit hakea tästä 31.1.2022 saakka. Paikka voidaan täyttää heti sopivan henkilön löydyttyä, vaikka hakuprosessi olisi vielä kesken.
Hakemusten perusteella lähetämme osalle hakijoista videovastausta varten kysymykset ja ohjeistuksen. Videovastausten perusteella kutsumme hakijoita yksilöhaastatteluun.