Lahjoita
Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen määrä on vähentynyt Suomessa viime vuosien aikana. Edullisista vuokra-asunnoista on pulaa pääasiassa pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa. Erityisenä ongelmana on yleishyödyllisten rakennuttajien tuottamien kohtuuhintaisten pienten asuntojen riittämätön määrä.
Uusia asuntoja rakennetaan kiihtyvällä tahdilla, mutta ne ovat valtaosin ”kovan rahan” asuntotuotantoa, jonka tavoitteena on saavuttaa taloudellista hyötyä vuokratuottojen avulla. Yksityisten markkinoiden vuokranantajien ensisijainen tavoite ei ole kohtuullistaa hintoja tai tarjota sosiaalisin perustein koteja niitä tarvitseville, vaan päinvastoin. Kovan rahan asunnot on suunnattu hyvin toimeentuleville, työssäkäyville, nuhteettoman maksuhistorian omaaville kansalaisille, joissa on esimerkiksi työttömälle kohtuuttoman kalliit asumiskustannukset.
Päävastuu kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarjoamisesta on ollut perinteisesti kunnilla. Kunnilla on alueellinen kaavoitusmonopoli, jonka puitteissa heillä on mahdollisuus rakennuttaa kohtuuhintaista asuntotuotantoa. Valtion tulisi kyetä vaikuttamaan edullisen asumisen edellytysten syntymiseen, mutta tosiasiassa valtionavusteisissa vuokrakohteissa suuret korkokulut näkyvät jatkuvina vuokrien korotuksina. Niidenkin vuokrantarjoajien valtionavustusta lasketaan järjestelmällisesti, joiden vuokrataso on säilynyt jota kuinkin kohtuullisena. Asunnottomuus on siis ennen kaikkea poliittinen kysymys ja tahtotila.
Asuntomarkkinoiden suurin yksittäinen väliinputoajien ryhmä ovat nuoret, kouluttamattomat miehet. Pääkaupunkiseudulla suuri osa 18-25 vuotiasta miehistä joutuu asumaan lapsuuden kodissaan, koska asuntoja ei ole tarjolla. Erityisesti työttömät, luottohäiriömerkinnän omaavat nuoret ovat mahdottomassa asemassa. Kuntien ja muiden valtion avustusta saavien asunnontuottajien asuntoja ei ole lähimainkaan riittävästi. Kovan rahan asuntoja rakennetaan enemmän kuin vuosiin, mutta niihin ei ole työttömillä jalansijaa. Opiskelu ei kiinnosta, koska joidenkin mielestä useiden vuosien mittaisessa opiskelussa ei ole järkeä, jos palkka on senkin jälkeen niin huono, ettei se riitä edes kohtuuhintaiseen asumiseen.
Kouluttamattomien, työttömien ja asunnottomien nuorten miesten (ja naistenkin) joukko on hyvin suuressa vaarassa syrjäytyä yhteiskunnan rakenteista kokonaan. He ovat oravanpyörässä, jossa työttömyyden aiheuttamaa arjen tyhjiötä täytetään päihteillä ja taloudellista ahdinkoa paikataan pikavipeillä ja muilla ”helpon rahan” ratkaisuilla. Aiemmin asunnottomuus oli seurausta päihteiden hallitsemattomasta käytöstä, taloudenhallinnan haasteista tai erilaisten asumisvalmiuksien puutteesta. Tänä päivänä asunnottomuus saattaa olla edellä mainittujen arjenhallintaa vaikeuttavien haasteiden syy, ei niiden seuraus. Mikäli nuorelle ei anneta mahdollisuuksia kokeilla siipiään joko tuetussa tai täysin itsenäisessä asumismuodossa, ei hänellä ole mahdollisuuksia oppia elämään itsenäisesti.
Aiemmin ensiasunnon sai suhteellisen helposti ja nopeasti, joko kunnan tai muun yleishyödyllisen vuokranantajan kautta. Ensiasunnon myötä nuoret ovat perinteisesti opetelleet itsenäisen elämän aakkosia, kodinhoitoa sekä taloudenhallintaa. Tänä päivänä ei ole harvinaista, että 30- vuotias henkilö muuttaa ensimmäistä kertaa omaan asuntoon. Siinä vaiheessa asunnon saantia voi verrata lottovoittoon. Eräs pääkaupunkiseudulla pitkään asuntojonossa ollut nuorehko mies kiteytti asian mielestäni osuvasti: ”Tää kämppä tuli Jumalan lahjana. Ekaa kertaa elämässäni ostin verhot. Raha saa ihan uuden merkityksen, kun on oma paikka, jota sisustaa”.