AIMO, asumisen tuen toiminta, on STEAn tukemaa toimintaa. AIMOn toiminta pohjautuu Asunto ensin -periaatteelle. AIMOssa Sinua odottaa viiden työntekijän tiimi sekä sinulle nimettävät asiakkuudet.
Etsimme nyt AIMO-hankkeeseen
PALVELUOHJAAJAA
määräaikaiseen työsuhteeseen
Työtehtävät
Palveluohjaajan tehtäväkenttä on monipuolinen ja pitää sisällään muun muassa seuraavia tehtäviä
- asukkaiden sosiaalisen tuen tarpeen kartoitus heidän kotonaan
- ohjata ja tukea asiakasta arjessa ja elämänhallinnassa sosiaalialan näkökulmasta sekä vuokranmaksun seuranta
- palveluohjaus ja asunnon etsinnässä auttaminen
- raportointi ja verkostoyhteistyö
- osallistua AIMOn palveluiden toiminnan kehittämiseen työryhmän jäsenenä.
Mitä me odotamme
Tehtävään valittavalla henkilöllä tulee olla useamman vuoden kokemus asunnottomuuden parissa työskentelystä sekä työkokemusta päihde- ja mielenterveystyöstä, sosionomi (AMK) tai vastaava aikaisempi opistoasteen sosiaali- tai terveysalan koulutus kuten esimerkiksi sosiaaliohjaaja tai toimintaterapeutti. Työssä onnistuminen edellyttää pääkaupunkiseudun palvelujärjestelmän hyvää tuntemusta. Eduksi katsomme etenkin Vantaan palvelujärjestelmän tuntemuksen.
Työtavoiltasi olet täsmällinen, itsenäinen ja tarkka. Kohtaat ihmiset ennakkoluulottamasti ja siedät elämän keskeneräisyyttä. Osaat kuunnella ja kuulla toista ihmistä, ja uskot, että aina on toivoa, kun joku välittää.
Työkaverina teet sovitut asiat ja kanssasi on hyvä tehdä töitä.
Mitä työ tarjoaa
AIMO tarjoaa erinomaisen tilaisuuden sosiaali -ja terveysalan ammattilaiselle siirtyä hankemaailmaan ja syventää omaa ammatillista osaamista. Pääset kehittämään hanketta ja vaikuttamaan työsi sisältöön. Keskeinen osa työtäsi on verkostotyö sekä sisäisten että ulkoisten verkostoiden kanssa.
Sininauha-konsernin hankkeisiin ja muuhun toimintaan voit tutustua nettisivuillamme osoitteessa www.sininauhasaatio.fi.
Työsuhde on luonteeltaan määräaikainen 31.12.2019 asti. Käytössämme on kulttuuri- ja liikunta- sekä työmatkasaldo. Tehtävässä sovelletaan yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Palkkaryhmä on G23, lisäksi erityisosaaminen huomioidaan palkkauksessa. Toivomme, että voit aloittaa tehtävässä mahdollisimman pian.
Innostuitko tehtävästä?
Tehtävään voit hakea täyttämällä sähköisen lomakkeen 3.2.2019 mennessä täyttämällä tämän sähköisen hakulomakkeen. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana, joten laitathan hakemuksen meille pikaisesti, jos innostuit tehtävästä. Lisätietoja tehtävästä antaa 30.1. asti tiimivastaava Jaana Arpalahti-Kolu jaana.arpalahti-kolu@sininauhasaatio.fi tai puhelimitse 040 707 1501. Lisätietoja 31.1. ja 1.2. antaa kehittämispäällikkö Petra Laasonen p. 040 661 6923.